NY Rangers teki kovia palkkauksia – todelliset pelaajalegendat palaavat Isoon Omenaan!

New York Rangers on palkannut toimistopuolen tehtäviin kaksi pelaajalegendaa, Brian Leetchin ja Brad Richardsin.
Leetch ei ole pelkästään pelaajalegenda, vaan hän on ennen kaikkea Rangers-legenda. NHL:n kaikkien aikojen nimekkäimpiin puolustajiin lukeutuva yhdysvaltalainen nimittäin vietti Rangersissa kaudet 1987-2004 ja edusti ainoastaan puolentoista kauden ajan muita seuroja, Toronto Maple Leafsia ja Boston Bruinsia.
Kahdessa edellä mainitussa seurassa hän kiekkoili NHL-uransa viimeiset ottelut, mutta kaiken kaikkiaan 1 205 pelaamastaan runkosarjaottelusta hän pukeutui Rangers-paitaan peräti 1 129:ssa.
Kokonaisuudessaan Leetch teki NHL-urallaan puolustajalle uskomattomat tehopisteet 247+781=1028 ja hänet valittiin ansaitusti, vuonna 2008, Hockey Hall of Fameen.
Brad Richardsista puolestaan muodostui Rangersille jonkinasteinen floppihankinta, sillä hän saapui seuraan isolla rahalla kesällä 2011, mutta vain kolme vuotta myöhemmin hänet ostettiin ulos sopimuksestaan.
Kanadalaissentteri ehti pelata Manhattanilla siis kolmen kauden ajan ja näiden kausien aikana hänelle kirjattiin 208 runkosarjaottelua, tehoin 56+95=151. Mistään täydellisestä flopista ei siis missään nimessä ollut kyse ja itse asiassa Richardsin aikakaudella Rangers pääsi myös pelaamaan Stanley Cup -finaaleissa.
Vaikka aika Rangersissa jäikin odotettua lyhyemmäksi, on Richards todellinen pelaajalegenda. Hän nimittäin pelasi NHL:ssä 1 126 runkosarjaottelua ja teki tehopisteet 298+634=932. Uransa hän päätti Detroit Red Wingsissä, kauden 2015-16 päätteeksi.
Nyt nämä molemmat kaverit ovat kuitenkin takaisin Rangers-organisaatiossa, sillä heidät nimitettiin tänään jääkiekkopuolen neuvonantajiksi. He molemmat tulevat työskentelemään seuran omien lupausten parissa, auttaen siis myös AHL:ssä pelaavia lupauksia.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Nashville Predators nappasi entisen kärkivarauksen siirtolistalta
- Vegas Golden Knights värväsi tutun vahvistuksen riveihinsä
- NHL-seurat maalivahtikaupoilla – suomalaisvahti siirtyy Florida Panthersiin!
- Florida Panthers vahvistuu Stanley Cup -mestarilla
- New Jersey ja Anaheim vaihtokaupoilla NHL:ssä – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari vaihtaa maisemaa
- Utah rysäytti: Kahdelle runkomiehelle rahakkaat jatkosopimukset
- Kohta rytisee? Toimittaja: Carolina teki ison päätöksen Mikko Rantasen suhteen
- New Jersey Devilsille surkeita uutisia Jack Hughesista
- Utah lätkäisi tähtipelaajalleen lähes 24 miljoonan dollarin jatkosopimuksen
- Alisuorittanut pistenikkari kaupattiin NHL:ssä – lähteekö ura lentoon Nashvillessa?
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- Oho! Tampa Bay heitti yli 800 NHL-ottelun veteraanin siirtolistalle
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- Kohta rytisee? Toimittaja: Carolina teki ison päätöksen Mikko Rantasen suhteen
- Montreal kiinnitti Jake Evansin pitkällä diilillä – ex-pelaaja heitti piikin Mikko Rantaselle
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla