Suomalaisvahdilta jäätävä kuitti EA Sportsin suuntaan – ”Ensimmäisen numeron pitäisi olla ylösalaisin”

Toronto Maple Leafsin organisaatiossa pelaava Kasimir Kaskisuo oli humoristiseen sävyyn pettynyt NHL 18 -konsolipelissä saamaansa kokonaisuuteen.
EA Sports julkaisee tuttuun tapaan tänä syksynä uuden NHL-konsolipelinsä ja viime viikkoina kaiken keskiössä ovat olleet pelaajien saamat kokonaisuudet. Esimerkiksi Connor McDavid rankattiin Sidney Crosbyn yläpuolelle ja Pekka Rinnettä ei puolestaan nähty enää Top 10 -maalivahtina.
23-vuotias Kaskisuo ei ole kuulunut kuitenkaan näihin keskusteluihin, ainakaan merkittävällä tavalla, sillä hän vasta parhaillaan raivaa itselleen NHL-uraa. Hänellä ei siis toistaiseksi ole tilillään vielä NHL-ottelua ja AHL:ssä niitä on kertynyt vasta seitsemän, joskin hän pelasi viime keväänä myös kymmenen AHL:n pudotuspeliottelua.
Kaikesta edellä olevasta johtuen hänen kokonaisuutensa NHL 18:ssa ei päätä huimaa, sillä peliyhtiö EA Sports antoi hänelle kokonaisuuden 64. Suomalainen suhtautuikin EA:n näkemykseen humoristisella sävyllä ja lähetti twiitin yhtiön suuntaan.
– Hei, EA – mielestäni ensimmäisen numeron pitäisi olla ylösalaisin, Kaskisuo laukoi henkilökohtaisella Twitter-tilillään.
Mikäli ensimmäinen numero käännettäisiin ylösalaisin, olisi hänen kokonaisuutensa 94, mikä nostaisi hänet kahdella pykälällä ohitse Montreal Canadiensin Carey Pricen, joka raivasi itselleen maalivahtien ykköspaikan kokonaisuuden ollessa 92.
Kaskisuo pelasi uransa ensimmäiset ammattilaisottelunsa kaudella 2015-16, kun hän yliopistokautensa päätyttyä siirtyi AHL-seura Toronto Marliesin paitaan. Viime kausi kului puolestaan pääasiassa AHL:n farmisarjana toimivassa ECHL:ssä, mutta otteluita kertyi myös AHL:n puolella seitsemän kappaletta, erinomaisin torjuntatilastoin 93,40/1.84.
Kymmenessä AHL-pudotuspeliottelussa suomalaismaalivahdin torjuntatilastot olivat puolestaan 89,20/2.66.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!