Patrick Roy halusi tappeluun mukaan ja sai haluamansa – koko hallilta valtavat buuaukset (VIDEO)

Etenkin 1990-luvun lopussa NHL:ssä oli yksi kiistakumppanuus ylitse muiden, mistä pitivät huolen Detroit Red Wings sekä Colorado Avalanche. Kyseessä olivat NHL:n kenties kaksi parasta joukkuetta, eikä kumpikaan liiemmin pitänyt toisistaan.
Kaikki käytännössä alkoi vuonna 1997, kun Claude Lemieux taklasi Red Wingsin Kris Draperia hurjin seurauksin, ja vähän ajan kuluttua tästä joukkueet ottivat yhteen kenties NHL-historian hulluimmassa joukkotappelussa. Voit lukea asiasta lisää täältä. Tähän väliin kuitenkin varoituksen sana, että Draperin kommentit eivät ole kovinkaan kauniita.
Joukkueet lisäksi kohtasivat toisensa usein. Siis todella usein. Vuodesta 1996 vuoteen 2002 joukkueet pelasivat toisiaan vastaan pudotuspeleissä jopa viiteen eri otteeseen. Ja tämän aikana ehti tapahtumaan paljon.
Esimerkiksi 1. huhtikuuta 1998, kun joukkueet ottivat jälleen kerran yhteen, oli jälki rumaa. Tuolloin kaukalossa nimittäin puhkesi jälleen yksi joukkotappelu, kun joukkueet saivat toisistaan tarpeeksi.
Tappelu pyöri kaukalossa hetken aikaa pelkkien kenttäpelaajien voimin, mutta pian legendaariselle Patrick Roy’lle riitti. Hän nimittäin lähti luistelemaan kohti kahakkaa, mutta toisessa päässä tolppien välissä seissyt Chris Osgood reagoi tähän lähes välittömästi.
Pian kaukalossa olikin joukkotappelun lisäksi meneillään myös maalivahtien tappelu. Näennäiseksi voittajaksi tästä selvisi kotijoukkueen Chris Osgood, ja yleisö intoutuikin huutamaan yhteen ääneen ”Ozzie, Ozzie” -huutoja.
Roy ei kuitenkaan tätä sulattanut, vaan nosti kädet kattoon voiton merkiksi. Intohimoinen kotiyleisö vastasi temppuun buuaksilla.
Kyseessä ei kenties ole NHL:n historian yksi ikimuistoisimmista tappeluista, mutta se on eittämättä yksi liigan unohtumattomista hetkistä.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Dallasin GM ylistää Mikko Rantasta: ”Eliittipelaaja”
- Nyt puhuu Mikko Rantasen kaupannut GM
- Jäätävä suoritus! Suomalainen hääri ylivoimaisena ykköstähtenä
- Henri Jokiharju treidattu – siirtokorvaus nyt selvillä
- Nyt puhuu Mikko Rantanen – tästä syystä valitsi Dallas Starsin
- Jymypommi: Brad Marchand kaupattiin mestarisuosikin riveihin NHL:ssä!
- Dallas kiinnitti tähtihyökkääjänsä – 42 miljoonan taalan jättisopimus!
- Urho Vaakanainen löi rahoiksi!
- Colorado rysäytti kolmen pelaajan vaihtokaupan – Casey Mittelstadt löysi uuden seuran!
- 20 miljoonaa! New Jersey -järkäleelle jättisopimus kouraan
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Kohta rytisee? Toimittaja: Carolina teki ison päätöksen Mikko Rantasen suhteen
- Jymypommi: Brad Marchand kaupattiin mestarisuosikin riveihin NHL:ssä!
- Mikko Rantasen siirtosaagassa jysähti yllätyskäänne!
- Florida Panthers vahvistuu Stanley Cup -mestarilla
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- Pian jysähtää? Toimittaja: Mikko Rantanen lähellä uutta treidiä
- Taas rytisee – huippupakki kaupattu
- Tampa Bay Lightning rysäytti jättikaupan – kaksi nimimiestä haaviin!
- Nyt rysähti – Mikko Rantanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä!