Herranjestas, mitä supertähtiä! – Tässä ovat ensi NHL-kauden potentiaalisimmat kaupattavat
NHL-kausi 2017-18 käynnistyy vasta reippaan kuukauden päästä, mutta puheille vaihtokaupoista, ja ylipäätään pelaajasiirroista, ei ole olemassa mitään tiettyä aikaa ja paikkaa.
Aivan, kuten jokaisena vuotena, myös ensi kaudella tullaan kauppaamaan joitain todella kovia nimiä. Tämän vuoden ”luokka” saattaa olla kuitenkin kovin miesmuistiin ja NHL:n Trade Deadline saattaa hyvinkin pitää sisällään melkoista tähtiloistoa.
Matt Duchene
Colorado Avalanche
Kun puhutaan kaikkein todennäköisimmästä kaupattavasta, ehdokkaita on tasan yksi: Matt Duchene.
Toki tämä on ollut tilanne jo viime Trade Deadlinesta lähtien ja hänen uskottiin tulevan kaupatuksi viimeistään kesän aikana. Duchenen ja denveriläisseuran välit eivät ole täysin kunnossa ja kyseinen yhtälö ei yksinkertaisesti toimi enää.
Colorado Avalanchen GM:nä toimiva Joe Sakic, joka on kerännyt valtavan määrän lokaa niskaansa, on kuitenkin vaatinut Duchenesta tähtitieteellistä palautusta – ainakin huhujen mukaan – ja tästä nimenomaisesta syystä kanadalaistähti on edelleen denveriläisseuran pelaaja.
Ennemmin tai myöhemmin – todennäköisesti ennemmin – Duchene tullaan kauppaamaan ja on ihme, mikäli se ei tapahdu viimeistään ensi kauden aikana.
Justin Faulk
Carolina Hurricanes
25-vuotias Justin Faulk on yksi NHL:n aliarvostetuimmista puolustajista, pitkälti siksi, että hän pelaa niin sanotusti väärällä markkina-alueella. Hän nimittäin on viimeisten neljän kauden aikana tehnyt vähintään 32 tehopistettä ja parhaimmillaan (2014-15) peräti 49 tehopistettä.
Faulkin tilanteeseen saattaa tulla kuitenkin muutos, sillä hänen nimensä on ollut tasaisin väliajoin esillä siirtohuhuissa. Hän tarjoaakin 4,83 miljoonan dollarin vuosipalkalla, ja vuoteen 2020 saakka ulottuvalla sopimuksella, erittäin houkuttelevan vaihtoehdon seuralle kuin seuralle.
Carolina Hurricanesilla on käsissään erittäin lupaava nuori alakerta, mutta se kaipaa Sebastian Ahon ja kumppaneiden kehitysaskeleista huolimatta edelleen lisää maalintekovoimaa hyökkäyspäähänsä. Jos siis nuoret puolustajat jättävät viime kauden tavoin myös tulevalla kaudella Faulkin osittain varjoonsa, kauppa on lähellä.
Mike Green
Detroit Red Wings
Tuleva kausi on puolustaja Mike Greenille yhtä kuin viimeinen sopimuskausi. Detroit Red Wingsin tiedetään olevan jonkinasteisen uudelleenrakennusprojektin alkutaipaleella, eikä joukkueelta odoteta aivan lähitulevaisuudessa menestystä; jo pudotuspelipaikka olisi pienimuotoinen ihme.
Red Wings tulee siis suurella todennäköisyydellä olemaan yksi Trade Deadlinen myyjäosapuolista, ja vaikka Green onkin nykyisin kaukana huippuvuosistaan, on hän oikealta ampuvana puolustajana houkutteleva rental-pelaaja.
Evander Kane
Buffalo Sabres
Kaikki tuntevat Evander Kanen lähinnä ongelmapelaajana käytöksensä vuoksi, mutta hän on myös erittäin hyvä jääkiekkoilija. Buffalo Sabresin on kuitenkin koko kesän ajan huhuttu kauppaavan hänet ja tulevalla kaudella nuo puheet saattavat myös käydä toteen.
Kaiken taustalla on ennen kaikkea se, että Kanen sopimus on katkolla tulevana kesänä, eikä Buffalossa olla täysin varmoja siitä, onko kanadalaishyökkääjä pitkän jatkosopimuksen arvoinen. Iso määrittävä tekijä tulee olemaan Sabresin ensi kauden menestys, joskin mahdollisesta menestyksestä huolimatta Kane saatetaan silti kaupata.
Gabriel Landeskog
Colorado Avalanche
Colorado Avalanchen kapteeni oli yksi viime Trade Deadlinen kuumimmista nimistä, mutta siinä, missä huhut ovat vain voimistuneet Matt Duchenen kohdalla, puheet Gabriel Landeskogin kohdalla ovat hiipuneet täysin.
Mikäli denveriläisseuran taaperrus jatkuu kuitenkin myös tulevalla kaudella, on paljon mahdollista, että seurassa painetaan isosti liipaisinta ja siinä tapauksessa ei olisi mikään ihme, mikäli ruotsalaistähti vaihtaisi maisemaa.
Avalanchen lähtökohdat tulevaan kauteen eivät ole kovinkaan kummoiset, joten seura saattaa hyvinkin olla iso tekijä pelaajasiirtojen takarajalla.
James Neal
Vegas Golden Knights
Viime kaudella Nashville Predatorsin paidassa Stanley Cup -finaaleja pelannut James Neal oli yksi Vegas Golden Knightsin laajennusdraftissa poimimista kirkkaimmista tähdistä. Ongelmallista Nealin kiinnityksessä oli kuitenkin se, että hänen nykysopimustaan on jäljellä ainoastaan vuoden verran.
Mikäli siis nevadalaisseuran GM George McPhee toteaa pelaajasiirtojen takarajan lähestyessä, että seuralla on vaara menettää Neal ilmaiseksi ensi kesänä, saattaa hän olla pakotettu painamaan liipaisinta 29-vuotiaan maalintekijän kohdalla.
Jacob Trouba
Winnipeg Jets
23-vuotias Jacob Trouba oli osan viime kauden peleistä sivussa, koska hänen jatkosopimusneuvottelunsa Winnipeg Jetsin kanssa eivät edenneet mihinkään. Häntä pidettiinkin lähes satavarmana kauppatavarana, mutta hän päätyi yllättäen tekemään kahden vuoden jatkon kanadalaisseuran kanssa.
Winnipegissä tuskin halutaan enää käydä samaa tilannetta läpi, joten on paljon mahdollista, että Trouba tullaan kauppaamaan tulevan kauden aikana. Toki tilanne saattaa olla täysin eri, mikäli Jets menestyy, mutta muussa tapauksessa GM Kevin Cheveldayoff tuskin haluaa ottaa riskejä.
Kaiken taustalla vaikuttaa edelleen myös Trouban aiemmin jättämä siirtopyyntö, joka perustui hänen omien sanojensa mukaan liian vähäiseen peliaikaan. Lisäksi hän pelaa 2,8 miljoonan dollarin ryöstöpalkalla, joten seuraava sopimus saattaisi käydä nykymarkkinoilla liian kalliiksi Jetsille.
James van Riemsdyk
Toronto Maple Leafs
Toronto Maple Leafs ei tehnyt ratkaisua James van Riemsdykin osalta kuluvan kesän aikana. Vahvalta vaikuttaneet siirtohuhut eivät siis konkretisoituneet ja ilman mitään ihmeitä hän tulee aloittamaan ensi kautensa vaahteranlehtipaidassa.
Maple Leafsin uskotaan menestyvän jo tulevalla kaudella ja se tarkoittaa mitä todennäköisimmin van Riemsdykin kohdalla todellista huippukautta. Se taas tarkoittaa jättimäistä palkankorotusta, sillä yhdysvaltalaislaiturin sopimus on ensi kesänä katkolla.
Seuran GM:nä toimivan Lou Lamoriellon on ajateltava Auston Matthewsin, Mitch Marnerin ja William Nylanderin tulevia jatkosopimuksia jo etukäteen, joten mikäli van Riemsdykin palkkavaatimukset nousevat liian korkeiksi, hänestä saattaa tulla kauppatavaraa.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä jatkaa uraansa KHL:ssä
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Peter Forsberg lataa: Tässä Ruotsin suurin heikkous 4 Nations -turnauksessa – antoi arvionsa myös Leijonista
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”
- Patrik Laine tulitti hattutempun – latasi yllättävän kommentin