Edmontonissa hölmöiltiin oikein huolella – pilasi mahdollisuutensa Corey Perryyn, josta oli jo valmis kauppa
NHL-maailma on täynnä umpisurkeita vaihtokauppoja, mutta todellisuudessa lista voisi olla vieläkin pidempi. Nimittäin jääkiekkomaailmassa on myös monia ja taas monia treidejä, jotka eivät koskaan menneet syystä tai toisesta läpi.
Nämä ovat tilanteita, jotka ovat toisen seuran voitto ja toisen valtava tappio. Esimerkiksi Edmonton Oilers -fanien kannattaa päättää jutun lukemin tähän pisteeseen, jos sinulla on syystä tai toisesta pinna jo valmiiksi kireänä. Tämä ei nimittäin ole mukavaa luettavaa.
Joudumme palaamaan kyseisen skenaarion vuoksi vuoteen 2003. Tuolloin muuan Mike Comrie oli 23-vuotias, ja hänen edelliset kolme kauttaan olivat menneet kohtalaisen hyvin. Esimerkiksi sesongilla 2001-02 nuorukainen iski 82 runkosarjaotteluun 33 maalia ja yhteensä 60 tehopistettä.
Elettiin siis aikaa ennen vuoden 2004-05 työsulkua, joten pelaajien sopimuskuviot olivat hyvin erilaisia nykypäivään nähden. Tämä oli tilanne myös Comrien kohdalla.
Comrie istuikin tuolloin kotonaan odottamassa uutta jatkosopimusta tai vaihtokauppaa toisaalle. Oilersin silloinen GM Kevin Lowe päätyikin lopulta siihen ratkaisuun, että hän tarttui puhelimeen ja alkoi kaupitella lupaavaa hyökkääjäänsä toisaalle.
Lopulta vaihtokumppani löytyi Anaheim Ducksin muodossa, joka tarjosi Comriesta superlupaavaa Corey Perryä ja ykköskierroksen varausvuoroa. Lowe piti vastinetta tarpeeksi hyvänä ja päätyi tekemään Ducksin kanssa alustavan vaihtokaupan.
Lowe kuitenkin itse halusi, että Comrie kaivaisi kuvetta myös omasta pussistaan, ja ostaisi loppuosan sopimuksestaan ulos omilla rahoillaan. Tämä oli siis vain ja ainoastaan Lowen sekä Oilersin tahto. Pelaaja kuitenkin kieltäytyi tekemästä tätä, ja täten albertalaisseura ei suostunut tekemään Ducksin kanssa vaihtokauppaa.
Se kauppasi Comrien lopulta viikkoa myöhemmin Philadelphia Flyersiin, josta se vastineeksi Jeff Woywitkan ja ykköskierroksen varausvuoron. Woywitkasta ei koskaan kasvanut potentiaalistaan huolimatta kärkitason NHL-pelaajaa, eikä hän myöskään pelannut yhtä ainutta ottelua Oilersin riveissä.
Toki Woywitkasta oli lopulta osittaista hyötyä Oilersille, sillä hän oli osana vaihtokauppaa, joka toi tähtipuolustaja Chris Prongerin Edmontoniin.
Perry sen sijaan on kasvanut pojasta mieheksi ja hän on ollut useiden vuosien ajan NHL:n supertähti. Hän voitti muun muassa liigan MVP:n vuonna 2011.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huippuvahvistus vapaana! 1000 NHL-ottelun veteraani siirtymässä Eurooppaan
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä jatkaa uraansa KHL:ssä
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen