Mitä ihmettä Montrelissa oikein sekoiltiin?! – Patrick Roy’n treidi yksi idioottimaisimmista koskaan

Patrick Roy’n ja Montreal Canadiensin välinen liitto ei ollut missää vaiheessa ”Match Made in Heaven”, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kiistellyn kanadalaisvahdin johdolla Canadiens vielä oikeasti menestyi.
Itse asiassa Roy on viimeinen maalivahti, joka on torjunut Canadiensin Stanley Cup -voittajaksi. Tämä tapahtui itse asiassa vieläpä kahdesti, sillä vuonna 1986 – Roy’n ensimmäisellä NHL-kaudella – Montreal repesi ensimmäisen kerran liitoksistaan ja sama temppu toistui vuonna 1993.
Roy oli lähtöisin Quebecista ja tästä syystä Montreal ei tuntunut hänelle koskaan varsinaiselta kodilta.
Kaudella 1995-96 tapahtuikin sitten jotain sellaista, mikä sai Roy’n pyytämään seurasiirtoa. Roy oli ennenkin ottanut yhteen valmentajiensa kanssa, mutta viimeinen niitti oli se, kun päävalmentaja Mario Tremblay jätti murskatappiossa kanadalaisvahdin tolppien väliin ja hän joutui antautumaan ottelussa peräti yhdeksän kertaa.
Roy’n kerrotaan luistelleen suoraan päätössummerin jälkeen seuran presidenttinä tuolloin toimineen Ronald Coreyn eteen ja ilmoittaneen, että ”tämä oli tässä”.
Niinpä Roy kaupattiin kesken kauden 1995-96, vain muutama päivä hänen siirtopyyntönsä jälkeen, Colorado Avalancheen ja hän torjui denveriläisseuran heti kyseisellä kaudella Stanley Cup -voittoon.
Sinällään oli ymmärrettävää, ettei Canadiens halunnut pitää seurassa väkisin pelaajaa, joka ei ollut onnellinen. Sen sijaan sitä oikeaa kauppakumppania olisi voinut kuitenkin odottaa edes hieman pidempään, sillä Habsin saama vastine tekee Roy’n kaupasta yhden yksipuolisimmista NHL:n historiasta. Montrealiin nimittäin matkasivat sellaiset nimet kuin Jocelyn Thibault, Andrei Kovalenko ja Martin Rucinsky.
Kolmikosta Thibault torjui Canadiensin maalilla kolme ja puoli kautta. Hän oli korkeintaan keskinkertainen runkosarjassa ja pudotuspeleissä otteet olivat puolestaan surkeita. Kovalenko puolestaan pelasi varsin hyvin, mutta hänen aikansa Montrealissa jäi vain vajaan puolikkaan kauden mittaiseksi.
Rucinsky sen sijaan pelasi kanadalaisseurassa hieman vajaat kuusi kautta, mutta hänkin oli Canadiensin riveissä korkeintaan keskitason pelaaja.
Montreal Canadiens olisi siis voinut saada Roy’sta vastineena kuun, taivaan ja auringonkin, mutta sen sijaan he hätäilivät, tyytyivät keskinkertaisuuksiin ja hävisivät jättimäisellä erolla tämän vaihtokaupan.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mikko Rantanen iskettiin todelliseen superketjuun Dallasissa
- Toronto teki jättitarjouksen Mikko Rantasesta – suomalaishyökkääjä olisi saanut massiivisen sopimuksen
- Edmonton Oilersin huippuhyökkääjälle takaisku
- Dallasin GM ylistää Mikko Rantasta: ”Eliittipelaaja”
- Nyt puhuu Mikko Rantasen kaupannut GM
- Jäätävä suoritus! Suomalainen hääri ylivoimaisena ykköstähtenä
- Henri Jokiharju treidattu – siirtokorvaus nyt selvillä
- Nyt puhuu Mikko Rantanen – tästä syystä valitsi Dallas Starsin
- Jymypommi: Brad Marchand kaupattiin mestarisuosikin riveihin NHL:ssä!
- Dallas kiinnitti tähtihyökkääjänsä – 42 miljoonan taalan jättisopimus!
- Kohta rytisee? Toimittaja: Carolina teki ison päätöksen Mikko Rantasen suhteen
- Jymypommi: Brad Marchand kaupattiin mestarisuosikin riveihin NHL:ssä!
- Florida Panthers vahvistuu Stanley Cup -mestarilla
- Mikko Rantasen siirtosaagassa jysähti yllätyskäänne!
- Pian jysähtää? Toimittaja: Mikko Rantanen lähellä uutta treidiä
- Taas rytisee – huippupakki kaupattu
- Nyt rysähti – Mikko Rantanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- Colorado rysäytti kolmen pelaajan vaihtokaupan – Casey Mittelstadt löysi uuden seuran!
- Alisuorittanut pistenikkari kaupattiin NHL:ssä – lähteekö ura lentoon Nashvillessa?
- Nyt puhuu Mikko Rantanen – tästä syystä valitsi Dallas Starsin