Kommentti: Ken Hollandin tuoreet kommentit kertovat kaiken Detroitin nykyisestä menosta

Detroit Red Wings oli vielä kymmenisen vuotta sitten NHL:n absoluuttinen malliseura. Se oli ennen kaikkea omavarainen, jolla tarkoitetaan NHL-piireissä sitä, että seura onnistui varaamaan hyvin, ja kasvattamaan nuorukaisista NHL-kelpoisia pelaajia tiukan farmiohjelmansa kautta.
Tästä ajasta ollaan kuitenkin tultu kauas, sillä tällä hetkellä Red Wings on NHL:n varsinainen vitsi. Se ei ole onnistunut vahvistamaan rivejään vuosikausiin, eikä GM:nä toimiva Ken Holland suostu suorittamaan seuran johdossa juuri minkäänlaista jälleenrakennusta.
Tämä on kuitenkin asia, etenkin juuri palkkakaton aikakaudella, jonka myötä seurat saavat toimintaansa jatkuvuutta. Tällä hetkellä Red Wings on kuitenkin sukeltamassa yhä syvemmälle suohon, ellei seurajohdossa reagoida tilanteeseen jollakin rajulla keinolla.
Tällä hetkellä Red Wingsin kokoonpano on paperilla heikoin vuosikausiin. Pavel Datsyuk aloittaa jo toisen kautensa KHL:ssä, Henrik Zetterberg on jälleen vuoden vanhempi ja tähtipuolustaja Niklas Kronwall on osoittanut hiipumisen merkkejä.
Toki esimerkiksi Dylan Larkin ja Andreas Athanasiou tuovat seuran tulevaisuutta ajatellen pientä valoa tunnelin päähän, mutta todellisuudessa lupausten osasto ei ole tällä hetkellä liigan vahvimmasta päästä.
Kaikki tämä huomioiden on uskomatonta havaita, että seura on tällä hetkellä noin 4 miljoonaa dollaria palkkakaton yläpuolella. Se pystyy toki tekemään tähän hiukan lisätilaa asettamalla Johan Franzenin pitkäaikaisloukkaantuneiden listalle (LTIR), mutta tästäkään huolimatta palkkakatto-ongelmat luovat Detroitin taivaalle synkkiä pilviä.
Kaiken lisäksi jo aiemmin mainittu Athanasiou on yhä ilman jatkosopimusta, joten hänen uusi pahvinsa tulee ainoastaan tukaloittamaan Red Wingsin hankalaa tilannetta sen palkkakaton suhteen.
Detroitissa valmistaudutaan liikkeeseen
No, nyt seuran GM Ken Holland on paljastanut paikalliselle uutiskanavalle, että se on kenties jopa pakotettu tekemään jokin liike ennen kauden alkua.
Hollandin kommentit kuitenkin paljastivat karun faktan seuran nykyisestä toiminnasta. Nimittäin jos jokin seuran pelaajista loukkaantuu ennen kauden alkua, ei kyseistä liikettä tulla koskaan välttämättä näkemään.
– Jos kaikki ovat terveenä ensimmäiseen ottelupäivään mennessä, meidän on tehtävä jokin liike. Odotamme, että tulemme muutoin olemaan palkkakatosta hiukan yli, Holland kertoi MLiven Ansar Khanille.
Red Wings vahvisti puolustustaan kesän vapaiden markkinoiden kautta, tekemällä 33-vuotiaalle veteraanipuolustaja Trevor Daleylle kolmen vuoden mittaisen sopimuksen, joka on arvoltaan 9,5 miljoonaa dollaria.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Nashville Predators nappasi entisen kärkivarauksen siirtolistalta
- Vegas Golden Knights värväsi tutun vahvistuksen riveihinsä
- NHL-seurat maalivahtikaupoilla – suomalaisvahti siirtyy Florida Panthersiin!
- Florida Panthers vahvistuu Stanley Cup -mestarilla
- New Jersey ja Anaheim vaihtokaupoilla NHL:ssä – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari vaihtaa maisemaa
- Utah rysäytti: Kahdelle runkomiehelle rahakkaat jatkosopimukset
- Kohta rytisee? Toimittaja: Carolina teki ison päätöksen Mikko Rantasen suhteen
- New Jersey Devilsille surkeita uutisia Jack Hughesista
- Utah lätkäisi tähtipelaajalleen lähes 24 miljoonan dollarin jatkosopimuksen
- Alisuorittanut pistenikkari kaupattiin NHL:ssä – lähteekö ura lentoon Nashvillessa?
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- Oho! Tampa Bay heitti yli 800 NHL-ottelun veteraanin siirtolistalle
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- Montreal kiinnitti Jake Evansin pitkällä diilillä – ex-pelaaja heitti piikin Mikko Rantaselle
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Kohta rytisee? Toimittaja: Carolina teki ison päätöksen Mikko Rantasen suhteen