Ykkösvahti ei saanut tahtoaan läpi – joutui tyytymään vain vuoden mittaiseen jatkosopimukseen
Ruotsalaisvahti Robin Lehner nousi vihdoin viime kaudella NHL-tason aloittavaksi maalivahdiksi, kun hän tahkosi Buffalo Sabresin maalinsuulla 59 kamppailua tilastoin 92/2.68.
Nyt hänet palkittiin yhden vuoden jatkosopimuksella, joka on arvoltaan 4 miljoonaa dollaria. Vaikka kyseessä onkin lyhyt jatko, on Lehnerin pää tällä hetkellä täysin Sabresin tulevaisuuden rakentamisessa.
– Loppuviimein minun päätökseni on kokoajan ollut, että haluan pysyä Buffalossa. Pidän tästä kaupungista paljon ja haluan jatkaa menestyksen rakentamista täällä. Olen iloinen, että sain jatkaa täällä vuoden, mutta pidempikin jatko olisi mukava, Lehner kertoi WGR 550:lle.
Kuten Lehner yllä toteaa, olisi hän omien sanojensa mukaan ollut valmis ottamaan vastaan myös pidemmän jatkosopimuksen, mutta se ei hidastanut häntä laittamasta nimeään paperille. Nyt ruotsalaisen on esitettävä ensi kaudella jälleen parastaan ja ansaittava itselleen pidempi jatkosopimus ensi kesänä.
– Luotan minun kykyihini olla tässä liigassa hyvä maalivahti. Jos sopimuksessa lukee yksi vuosi, se on okei. Olen luonnollisesti rajoitettu vapaa agentti jälleen ensi kesänä, mutta nyt minun pitää keskittyä juuri tulevaan kauteen. Näemme sitten, mitä tapahtuu.’
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- NHL-kausiennakko 2024-25: Chicago Blackhawks
- Nimet paperissa – Sidney Crosby solmi uuden sopimuksen Pittsburghin kanssa!
- Philadelphia Flyers kaupittelee KHL-tähteä isolla hintalapulla – taustalla karu syy
- Vancouver Canucks teki yllätyshankinnan KHL:stä – pettyneet fanit vaativat suomalaista
- NHL-kausiennakko 2024-25: Carolina Hurricanes
- Kevin Lankinen hylkäsi miljoonatarjouksen
- Sopimus kouraan – James van Riemsdyk löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Toimittaja: NHL-kärkivaraus heitti hanskat tiskiin – siirtyy SHL:ään
- New Jersey Devils kiinnitti entisen NHL-pistelingon
- NHL-kausiennakko 2024-25: Calgary Flames
- IS: Antti Raanta vaihtaa maisemaa – NHL-ura ohi!
- Pierre Luc-Dubois’lta erikoinen lausunto floppikaudestaan: syyttää kaikkia muita
- Yli 1000 ottelun pommikone yrittää vielä paluuta NHL:ään!
- Evander Kanen tilanteesta karu paljastus
- Phil Kesselin uran jatkosta mehevä paljastus!
- Pekka Rinteeseen verrattu suomalaisvahti häikäisi NHL-leirillä: ”Dominoiva esitys”
- Vegas-pomo: Tästä syystä Jonathan Marchessault jätti seuran – tähtihyökkääjä kiistää väitteen
- Suomalaisvahdilta vahva ensiesiintyminen NHL-seuran maalilla – oli jopa lähellä maalintekoa!