Edmontonin ”nuoret pyssyt” jälleen yhdessä – McDavid, Hall, Eberle ja Nugent-Hopkins juhlatunnelmissa (VIDEO)

Edmonton Oilers on saattanut viimeisen reippaan vuoden aikana luopua useista kärkipäässä varaamistaan pelaajista, mutta ystävyyteen sillä ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta.
Kuluvana viikonloppuna nähtiin upea jälleentapaminen, joka saattoi olla suloisenkatkeraa Oilers-faneille. Yhdessä olivat nimittäin albertalaisseuran nykyiset tähdet Connor McDavid ja Ryan Nugent-Hopkins sekä muihin maisemiin kaupatut Taylor Hall ja Jordan Eberle.
Nelikosta Hall kaupattiin hieman reipas vuosi sitten New Jersey Devilsiin ja Eberle puolestaan tänä kesänä New York Islandersiin.
Kyseessä olivat nelikosta Eberlen häät, joihin hän oli siis kutsunut useita Oilersin entisiä ja nykyisiä ”nuoria pyssyjä”.
Kun niin sanotut viralliset osuudet olivat ohitse, nähtiin häiden esiintymislavalla melkoista tähtiloistoa, kun kyseiset kaverukset johtivat yhteislaulutuokiota ja kiskaisivat kurkunperukoilta kappaleen Wagon Wheel.
Välttämättä kauniiksi suoritusta ei voi sanoa, mutta äänekkääksi? Ehdottomasti.
Illan kohokohta Hallin osalta nähtiin – nyt siis puhutaan vitsikkäästi – kun muut häävieraat vaikuttivat jo lähteneen. Hän nimittäin otti mailan käteen ja pääsi takaisin McDavidin – entisen tutkaparinsa ja ehkä jopa maailman parhaan pelaajan – rinnalle.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- NHL julkisti ehdokkaat vuoden tulokkaan Calder-palkinnon saajaksi
- Tampa Bay Lightning sopimukseen entisen Liiga-tähden kanssa
- Leijonien MM-järkäle rustasi NHL-sopimuksen!
- NHL:n varauslotossa jysähti jymy-yllätys!
- Jättiyllätys! Uransa lopettanut Marc-André Fleury lähtee MM-kisoihin
- Rob Blakelle lähtöpassit GM:n paikalta
- NHL:n varausvuorot arvotaan ensi yönä – nappaako tämä seura ykkössijan?
- Jatkosopimus julki! Carolina Hurricanes kiinnitti tähtimaalivahtinsa
- Miro Heiskasesta loistouutinen!
- Näin Nathan MacKinnon kommentoi Mikko Rantasen suoritusta: ”Hallitsimme totaalisesti ja sitten Mikko…”
- Tähän ei pystynyt edes Wayne Gretzky! Mikko Rantanen teki NHL-historiaa
- Miro Heiskasesta loistouutinen!
- Uskomaton ottelu! Mikko Rantanen tykitti Coloradon kesälomalle hattutempullaan
- Näkökulma: Mikko Rantanen petomoodissa – nyt veitset voi pistää takaisin pöytälaatikkoon
- Suomen MM-joukkue julki – kaksi uutta NHL-vahvistusta Leijoniin!
- Huhhuh! Calgaryn nuorelle maalipyssylle 45 miljoonan dollarin jättisopimus
- Jatkosopimus julki! Carolina Hurricanes kiinnitti tähtimaalivahtinsa
- Kanadalle hurjat vahvistukset – kaksi supertähteä mukaan MM-kisoihin!
- Rob Blakelle lähtöpassit GM:n paikalta