Flames hankki Carolinasta uuden kakkosvahdin – kaupassa mukana myös lupaava puolustaja

Kun Carolina Hurricanes päätti hankkia vaihtokaupan myötä Scott Darlingin riveihinsä, tarkoitti se samalla sitä, että Hurricanesilla on uusi ykkösmaalivahti.
Tämä taasen meinasi Cam Wardin ja Eddie Läckin kannalta huonoa, sillä Ward tulisi tippumaan kakkosvahdiksi, kun taasen Läck jäisi kokonaan ilman pelipaikkaa.
No, onneksi Carolinassa luettiin peliä, sillä nyt Läck on kaupattu seuraan, jossa on tarvetta kakkosvahdille; Calgary Flamesiin. Kanadalaisseura on laittanut maalivahtikuvionsa nyt täysin uusiksi, sillä se hankki aiemmin kesällä riveihinsä Mike Smithin.
Läck on pelannut NHL-kaukaloissa nyt neljän kauden ajan, edustaen Hurricanesin lisäksi myös Vancouver Canucksia. Runkosarjaotteluita hänelle on kertynyt 136 kappaletta, joissa hänen tilastonsa ovat 91,1/2.56.
Läckin lisäksi liekkipaitoihin liittyi puolustajalupaus Ryan Murphy, joka varattiin kesän 2011 draftin 12. pelaajan. Ura ei kuitenkaan vielä toistaiseksi ole edennyt siihen pisteeseen saakka, että hänen potentiaalinsa olisi käynyt toteen.
Läckistä ja Murphysta Flames pulitti lopulta puolustajalupaus Keegan Kanzigin sekä vuoden 2019 kuudennen kierroksen varausvuoron.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista
- Lähes tuhannen pelin Stanley Cup -mestari lopettaa uransa: ”Tässä tilanteessa väistämätöntä”
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Omalta valmentajalta tiukkaa puhetta Elias Petterssonista: ”Nyt on muututtava”
- Hurjat luvut julki – NHL:ssä syntyi uusi ennätys
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Winnipeg Jets kiinnitti tähtipuolustajansa – jättipalkka
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Katastrofaalinen uutinen: Dallasin supertähti loukkaantui – nyt tipahti karu tieto
- Eeli Tolvanen on tehnyt päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Winnipeg Jetsin hyökkääjälle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- 6 miljoonan dollarin diili! Washingtonin konkarihyökkääjä löi rahoiksi
- Tässä ovat NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus