Yksi viime kauden tarinoista jatkuu Carolinassa – oli ehdolla Craig Andersonin kanssa
Bill Masterton Trophy meni tänä vuonna ansaitusti maalivahti Craig Andersonille, mutta hänellä oli kaksi erittäin varteenotettavaa haastajaa.
Toinen näistä haastajista oli Carolina Hurricanesin hyökkääjä Derek Ryan. Vaikka Andersonin voittoa pidettiinkin jo alkukaudesta lähtien satavarmana, ei se himmennä kokeneen 30-vuotiaan yhdysvaltalaisen tarinaa millään tavoin.
Ryan siis pelasi aikanaan läpi juniorisarja WHL:n ja jatkoi sieltä matkaansa Yhdysvaltain yliopistosarjaan. Paikka NHL:ssä oli unelmana koko ajan, mutta NHL-varausta ei kuulunut, kuten ei myöskään sopimustarjouksia.
Lopulta Ryan päätti suunnata Eurooppaan ja ensimmäiset vuotensa, tarkalleen ottaen kaudet 2011-14, hän pelasi Itävallan EBEL-liigassa, edustaen sekä unkarilais- että itävaltalaisseuraa.
Hän takoi jokaisella kaudellaan taululle sellaiset pistelukemat, että kaudeksi 2014-15 miehen tie vei Ruotsin pääsarjaan ja Örebro SK:n pelipaitaan.
Eikä meno hiipunut sielläkään, vaan hän vei runkosarjan pistepörssin nimiinsä, paukutettuaan 55 otteluun pisteet 15+45=60.
Unelma kävi todeksi
Lopulta edessä oli siirto ammattilaiseksi Pohjois-Amerikkaan ja unelma NHL-paikasta oli askeleen verran lähempänä, kun Ryan pääsi viettämään kauden 2015-16 Carolina Hurricanesin farmiseura Charlotte Checkersissä. Hän toimi heti joukkueensa kapteenina ja räjäytti niin sanotusti pankin, tehtailemalla 70 runkosarjaotteluun pisteet 23+32=55.
Samalla myös unelma NHL:ssä pelaamisesta toteutui, kun ’Canes antoi hänelle kuuden ottelun verran NHL-kokemusta. Hän teki heti debyyttiottelussaan maalin ja kokonaisuudessaan kaksi maalia lyhyen pätkän sisällä.
Viime kausi käynnistyi kuitenkin AHL:ssä, mutta hän oli yksinkertaisesti liian kova pelaaja hukattavaksi farmiin. Ryan viimeisteli yhdeksään otteluun tehot 5+8=13 ja sen jälkeen kutsu kävi ylös. Hän nappasikin itselleen välittömästi paikan Hurricanesin NHL-rosterista, pelasi peräti 67 runkosarjaottelua ja iski niissä pisteet 11+18=29.
Kauden päätteeksi hänet nimettiin siis ehdokkaaksi Bill Masterton Trophyyn, joka ojennetaan pelaajalle, jonka katsotaan parhaiten osoittaneen sisukkuutta, urheiluhenkeä sekä omistautumista jääkiekolle.
Ja nyt tuo tarina jatkuu, Carolinassa, sillä Ryan allekirjoitti tänään seuransa kanssa yksivuotisen pelaajasopimuksen, joka on arvoltaan 1,425 miljoonaa dollaria. Näin ollen vapailta pelaajamarkkinoilta poistui yksi todella kiinnostava nimi, ennen kuin ne ehtivät edes alkaa.
Mitä tapahtui NHL Draftissa? KAIKKI TÄÄLTÄ.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huippuvahvistus vapaana! 1000 NHL-ottelun veteraani siirtymässä Eurooppaan
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä jatkaa uraansa KHL:ssä
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Peter Forsberg lataa: Tässä Ruotsin suurin heikkous 4 Nations -turnauksessa – antoi arvionsa myös Leijonista
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”