Sidney Crosby laittoi ranttaliksi – takoi PK Subbanin päätä jäähän, heitti vesipullon kaukaloon (VIDEO)

Pittsburgh Penguinsin kapteeni Sidney Crosby ehti olla tämän kevään viidennessä Stanley Cup -finaalissa monessa mukana, niin hyvässä kuin pahassa.
Crosbyn pelilliset suoritukset kaukalossa olivat silmiä hivelevää katseltavaa. Hän syötti joukkueensa ensimmäisen, neljännen sekä viidennen maalin ja sen lisäksi hän pelasi äärimmäisen vahvaa peliä molempiin suuntiin.
Kanadalaissentterin johtama ykkösvitja olikin ilmiliekeissä läpi ottelun, eikä ottelun tauottua pelin ykköstähdestä ollut kahta sanaa.
Kaiken sen loiston keskellä Crosby ehti tehdä hieman muutakin kaukalon puolella. Ottelun avauserässä hän alkoi painia oman maalinsa takana Nashville Predatorsin PK Subbanin kanssa ja meno näytti tältä:
Subban ei kuitenkaan ollut syytön tilanteeseen, vaan hän roikkui kiinni Crosbyn jalassa, kun molemmat pelaajat olivat maissa.
Tilanteessa olisi kuitenkin voinut käydä oikeasti pahasti Subbanille, sillä mikäli kypärä olisi lähtenyt edes osittain pois päästä, olisi Crosby ”takonut” suoraan Predators-tähden naamaa jäänpintaan. Tämä olisi ollut myös täysin mahdollista, sillä peli oli koko ajan käynnissä ja Crosbyn katse oli valtaosan ajasta kaukalon suuntaan.
Molemmille pelaajille tuomittiin tapahtuneesta kahden minuutin jäähyt.
Myöhemmässä vaiheessa ottelua – tarkalleen ottaen toisessa erässä – Crosby turhautui vaihtopenkillä, juuri ennen Penguinsin 5-0-maalia, ja hän päätti heittää kesken pelitilanteen juomapullon kaukaloon.
Crosbylle olisi tullut tuomita NHL:n sääntökirjan mukaan tilanteesta kahden minuutin jäähy ja sitä kautta maali hylätä, mutta hän selvisi siitä kuin koira veräjästä.
– En tarkoittanut heittää sitä, USA Today kertoo Crosbyn sanoneen tilanteen jälkeen ottelun tuomaristolle.
Tiettävästi Crosby yritti heittää pullonsa Predators-puolustaja Mattias Ekholmin eteen, kostona ruotsalaispuolustajan huitaisusta Chris Kunitziin. Ja, kuten yllä oleva video osoittaa, kyseessä oli nimenomaan tahallinen temppu.
NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista
- Lähes tuhannen pelin Stanley Cup -mestari lopettaa uransa: ”Tässä tilanteessa väistämätöntä”
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Omalta valmentajalta tiukkaa puhetta Elias Petterssonista: ”Nyt on muututtava”
- Hurjat luvut julki – NHL:ssä syntyi uusi ennätys
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Winnipeg Jets kiinnitti tähtipuolustajansa – jättipalkka
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Katastrofaalinen uutinen: Dallasin supertähti loukkaantui – nyt tipahti karu tieto
- Eeli Tolvanen on tehnyt päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Winnipeg Jetsin hyökkääjälle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Tässä ovat NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit
- 6 miljoonan dollarin diili! Washingtonin konkarihyökkääjä löi rahoiksi
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä