Helsingin HIFK:n Miro Heiskanen on NHL:n varaustilaisuuden alla kiinnostavimpia suomalaisia. Moni seura on innostunut 17-vuotiaan puolustajan potentiaalista.

Heiskanen on viettänyt tämän viikon Combine-testileirillä. Samalla käytiin keskusteluja lukuisien NHL-seurojen kanssa.

– Puhuin 28 joukkueen kanssa. Luulen, että Buffalo on yksi niistä joukkueista, jotka ovat kiinnostuneita minusta. He tarvitsevat apua puolustuslinjaansa, joten on mahdollisista, että varaisivat minut, mutta en mieti asiaa liikaa, Heiskanen sanoi Winnipeg Jetsin videolla.

Heiskasta on odotettu varattavaksi parhaimmillaan kolmen parhaan joukossa. Kolmantena varaava Dallas Stars on viime vuosina kärsinyt juurikin heikosta puolustuspäästä. Näin Texas olisi Heiskasen uran kannalta vahva valinta.

Heiskanen pelasi tällä kaudella 37 runkosarjaottelua HIFK:n kokoonpanossa. Tehoja syntyi 5+5=10.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.