NHL:n ykkösvaraus todella kaupan? – ”Hulluja asioita voi tapahtua”

Ensi kesän kaksi mahdollista kärkivarausta, Nolan Patrick ja Nico Hischier, ovat herättäneet NHL-joukkueissa luonnollisesti valtavaa mielenkiintoa, vaikka todellisuudessa todella harvalla joukkueella on minkäänlaisia mahdollisuuksia varata heitä.
Nimittäin NHL.comin toimittaja Mike Morreale kertoi, että jopa 13 joukkuetta on sopinut tapaamisesta Patrickin kanssa ja vieläkin useampi (14) Hischierin kanssa.
Esimerkiksi viime kesän ykkösvaraus Auston Matthews kävi haastattelussa vain seitsemän joukkueen kanssa.
Tämä saattaakin ennenkaikkea kieliä siitä, että moni seura on valmis tarjoamaan ykkösvarauksen haltijalle, New Jersey Devilsille, pelaajakauppaa saadakseen kärkivarauksen itselleen.
Devilsin junioripuolen pelaajatarkkailijoiden johtaja Paul Castron onkin kertonut jo aiemmin, että kiinnostus ykkösvarausta kohtaan saattaa olla valtaisa.
– Olen varma, että Ray saa mielenkiintoisia puheluita ykkösvarausta ajatellen. Olen ollut ennenkin töissä kahdessa eri joukkueessa, jotka ovat tarjonneet paljon toiselle seuralle joko varausvuorosta tai pelaajasta. Hulluja asioita voi tapahtua, Castron kertoi My NHL Trade Rumoursin mukaan noin kuukausi takaperin.
Devilsin GM Ray Sherokin on ehtinyt kommentoida asiaa, sillä hänen mukaansa mies on saanut useita soittoja varausvuoron takia. Asia selvisi TSN:n Pierre LeBrunin haastattelussa.
NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa
- Suomalaispelaaja pikahälytyksellä NHL:n ulkoilmapeliin
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Suomalaisvahdille onnistuminen isossa paikassa