Sidney Crosby ”ei valita” – Mike Babcockilta täysin estottomat kehut ”addiktoituneelle voittajalle”

Supertähti Sidney Crosby teki sen taas, kun hän oli tänä keväänä suuressa roolissa Pittsburgh Penguinsin toisessa perättäisessä Stanley Cup -finaalipaikassa.
Isoin palkinto, toisin sanoen mestaruus, on kuitenkin vielä saavuttamatta, mutta Crosby tulee takuuvarmasti tekemään kaikkensa sen eteen, että Penguins nostaa kannua myös tämän kauden päätteeksi.
Tätä mieltä on takuuvarmasti myös Toronto Maple Leafsin päävalmentaja Mike Babcock, joka antoi Sportsnetin haastattelussa estottomia kehuja Crosbylle.
Miehet ovat työskennelleet yhdessä muun muassa viime syksyn World Cup -joukkueessa, missä Kanada nousi jääkiekkomaailman ykköseksi. Tai oikeastaan se piti vain paikkansa siellä.
– Hän on vain sellainen, hän vain voittaa. Sid on uskomaton pelaaja ja hänet on loistava pitää ympärillään. Olen todella onnekas, että olen saanut työskennellä hänen kanssaan nyt kolme kertaa, joista olemme jokaisella kerralla voittaneet. Hän tekee kaiken oikein, työskentelee lujaa eikä valita, Babcock ylisti kanadalaistähteä.
– Jos hän saa jääaikaa 15 minuuttia, hän ei sano sanaakaan. Jos hän saa jääaikaa 20 minuuttia, hän ei sano sanaakaan. Jos hän menettää kolme vaihtoa putkeen, hän ei sano sanaakaan. Ja isoimmilla hetkillä hän kääntää päälleen uuden vaihteen.
Kuten Sportsnet Crosbya kuvaili, niin kyseessä on ”voittamisesta addiktoitunut” pelaaja.
NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa