Merkkejä paremmasta ilmassa – Venäjän huolimattomuus käy vielä kalliiksi?

Suomen ja Venäjän välinen MM-pronssiottelu vuosimallia 2017 on täydessä tohinassa, sillä joukkueet viimeistelivät juuri kamppailun ensimmäisen erän.
Suomi oli etenkin erän alussa loistavalla pelipäällä ja se saikin luotua muutaman hyvän maalipaikan, mutta sen jälkeen Venäjä sai ottelusta paremman otteen.
Moni oli ennen ottelun alkua sitä mieltä, että rakkaan itänaapurimme motivaatio pronssiottelua kohtaan olisi nolla, minkä piti olla yksi avaimista Leijonien voittoon. Kuitenkin ajassa 06:58 Venäjä siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon Nikita Gusevin osumalla.
Kun erä läheni loppuaan, sai Suomi ottelusta jälleen paremman otteen. Tämä näkyi myös osittain Venäjän turhautumisena, mikä vaikutti eritoten pelaajien keskittymiskykyyn. Syötöt eivät napsuneet lapaan eikä pelivälineestä pidetty tarpeeksi hyvää huolta, mikä loi kiekonmenetyksiä.
Leijonien onneksi Venäjän turhautuminen johti myös erän lopussa jäähyyn, kun Tampa Bay Lightningia seuratasolla edustava Nikita Kucherov joutui boksiin väkivaltaisuudesta. Suomi pääseekin pelaamaan toisen erän ensimmäiset vajaat kaksi minuuttia ylivoimalla.
Kaiken kaikkiaan sen on nyt pidettävä tempo ja peli-ilo ylhäällä, sillä Venäjän huolimattomuus ja haluttomuus saattaa käydä sille vielä hyvin kalliiksi.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa