Suomessa Leijonilta odotetaan aina menestystä, mutta joskus odotukset eivät yksinkertaisesti kohtaa realismin kanssa.

Lauri Marjamäki on saanut kuluvan kevään MM-kisojen ajan – itse asiassa jo World Cupista lähtien – kohtuuttoman määrän kritiikkiä ympärilleen.

”Miten niin kohtuuttoman?”, kuuluu varmasti monen kysymys tässä vaiheessa. Toisin sanoen, kaipaatte satavarmasti perusteluita tälle väitteelle, joten annetaan niitä.

Ensinnäkään valmentaja ei kykene tekemään maaleja. Hän voi ainoastaan antaa pelaajilleen pelisuunnitelman, motivoida heitä ja sen jälkeen jäädä odottamaan pelaajien vastausta.

Tosiasia onkin se, ettei Leijonien maalinteko ole ollut tässä turnauksessa riittävällä tasolla. Paikkoja on kyllä ollut pitkin alkusarjaa, mutta kerta toisensa jälkeen vastassa on ollut ”maailmanluokan maalivahti”, mikäli Antero Mertarannan sanoja haluaa uskoa.

Vaan, kun ei ole ollut.

Ottamatta mitään Leijonien kohtaamilta maalivahdeilta pois – kyllä, osa heistä on pelannut todella vahvan ottelun Suomea vastaan – on kaksi eri asiaa pelata huippuvahtia vastaan kuin tehdä tavallisesta tallaajasta sellainen. Jokainen nimittäin kykenee ottamaan kiinni kiekot, jotka vaarallisestakin maalipaikasta saadaan toimitettua suoraan logoon.

Sitten se kiekollinen pelaaminen, pelin nopea kääntäminen ja ne kuuluisat viivelähdöt.

On totta, ettei Marjamäen pelikirja pidä sisällään nopeisiin lähtöihin kuuluvia ominaisuuksia, mutta voiko häntä syyttää siitä?

Jokainen nimittäin näkee paljaalla silmällä, ettei joukkueen puolustusosasto kykene pelaamaan tämän nopeampaa peliä. Kun Kanada iski päätypelillään aggressiivisesti päälle, alta ei yksinkertaisesti päästy pois. Ei ollut riittävästi jalkaa ja kiekkoa ei kyetty liikuttamaan riittävän nopeasti.

Ainoa suomalaispuolustaja, joka kykenee siihen kiekolliseen pelaamiseen ja ehtii pois paineen alta, on Julius Honka.

Ja entäpä sitten se Leijonien passiivisuus?

No, Kanadaa vastaan nähtiin, mitä tuottaa aggressiivisempi ote hyökkäyspäässä, oli sitten kyse kiekollisesta tai kiekottomasta pelaamisesta. Homma muuttui ylihyökkäämiseksi ja tällaisissa tilanteissa nämä modernia jääkiekkoa viljelevät huippumaat – Kanada, Venäjä, Yhdysvallat ja Ruotsi etunenässä – rankaisevat armotta, kuten vaahteranlehtiin sonnustautuneet kanadalaiset nyt tekivät.

Oli sitten Marjamäen pelisysteemistä mitä mieltä tahansa, koska jokaisellahan meillä on mielipide ja oikeus sellaiseen, on häntä aivan turha syyttää siitä, mikäli joukkueen taso ei riitä ja pelaajat eivät tee kiekollisena tai kiekottomana oikeanlaisia ratkaisuja.

Tietenkin joku voi huudella vääristä pelaajavalinnoista kisoihin ja olen samaa mieltä: Olli Palola tai Roope Hintz olisi ollut lähtökohtaisesti paljon parempi valinta lopulliseen kisajoukkueeseen kuin Juhamatti Aaltonen. Heillä olisi ollut yksinkertaisesti paljon enemmän annettavaa verrattuna itseluottamuksensa kadottaneeseen taiteilijasieluun.

Sen enempää tästä ”tapaus Aaltosesta” on kuitenkin aivan turha jauhaa.

Mutta, jos joku voi tulla oikeasti osoittamaan selkeästi parempia vaihtoehtoja nykyisten pelaajien tilalle, ihmettelen suuresti. NHL-pelaajien kieltäytymisiä nähtiin paljon ja se on tosiasia, jonka kanssa Marjamäki on joutunut elää.

Eikä myöskään KHL:stä saatu irtoamaan niitä pelaajia, joille olisi ollut suuri tilaus tässä joukkueessa. Nimiä en tässä lähde luettelemaan, koska mitä todennäköisimmin jokainen meistä tietää, minkälaiset pelaajat olisivat voineet tehdä tästä joukkueesta paremman.

Ja, jos nyt joku haluaa lähteä parjaamaan Marjamäkeä huonoksi ja epäonnistuneeksi valmentajaksi, ottamalla mukaan laskuihin myös syksyn World Cupin, niin siellä ongelmat olivat tismalleen samat: muilla mailla oli pelaajat, joilla pelata modernia jääkiekkoa – Suomella ei. Ei vielä.

Kirjoitin ennen kisojen alkua, että jokaisen suomalaisen on syytä varautua muutamaan laihempaan vuoteen, eikä tämä liittynyt millään tavoin valmennukseemme tai ”meidän peliin”.

Sen sijaan se liittyi siihen, että Euroopasta ei tällä hetkellä yksinkertaisesti löydy sellaisia pelaajatyyppejä, jotka kykenisivät pelaamaan modernia vauhtikiekkoa. Siis sitä, mitä iso osa nyt kisoissa olevista muista huippumaista on osoittanut.

Sukupolven on siis vaihduttava ja se tapahtuu NHL:n kautta. Onneksemme meiltä tulee koko ajan roppakaupalla todellisia huippulupauksia, joista osa on – esimerkiksi Patrik Laineen ja Sebastian Ahon johdolla – jo lunastanut niitä heihin kohdistuneita odotuksia.

Mutta se meidän jokaisen tulee nyt myöntää, että tällä joukkueella tämä suoritus oli maksimisuoritus tässä MM-turnauksessa. Ihmettelen nimittäin suuresti, mikäli Yhdysvallat ei luistele voimalla Leijonien ylitse. Kanada olisi nimittäin tehnyt sen jo alkusarjassa, jos se ei olisi nostanut jalkaa kaasulta ja surffailut puolia ottelusta.

Ylipäätään Suomessa vallitsee valtaisa valmentajien lynkkauskulttuuri, josta olisi nyt aika päästä eroon.

Jos en nimittäin ihan väärin muista, niin aikanaan myös Jukka Jaloselle vaadittiin potkuja ja mikäli kansa olisi saanut tahtonsa läpi, meillä olisi edelleen vain yksi voitettu maailmanmestaruus.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
Aiheet Featured Lauri Marjamäki Leijonat MM 2017 Näkökulmat Pääuutiset Suomi