MM 2017: Kanadan ykköspuolustajan MM-kisat ohi! – uskomaton syy loukkaantumisen taustalla

Kanada on aloittanut tämän kevään MM-turnauksen todella murskaavasti, sillä se on voittanut kaikki pelaamansa ottelunsa selvästi. Vaikka vastustajina on ollut Slovenian kaltaisia kiekkomaita, joukkue ei ole Suomen tapaan kompuroinut, vaan hoitanut otteluista selvät voitot.
Joukkue saa myös lisävahvistuksen, kun selvisi, että St. Louis Bluesin puolustaja Colton Parayko liittyy joukkueen vahvuuteen. Parayko tuleekin joukkueeseen kreivin aikaan, sillä Kanada menetti ykköspuolustajansa, Tyson Barrien, jalkavamman takia sivuun turnauksesta.
Barrie ehti kahdessa pelaamassaan ottelussa kerätä peräti 7 (2+5) tehopistettä, joten menetys koskettaa Kanadaa ainakin jollain tavalla, vaikka sen nippu on kaiken kaikkiaan todella kova.
Arvostetun kiekkotoimittaja Darren Dregerin mukaan Barrien loukkaantuminen sattui, kun hän paini joukkuetovereidensa kanssa hotellihuoneessa. Varotoimenpiteenä Barrien turnaus jää siis kesken.
Takana varsin synkkä kausi
Barrien kausi siis päättyi ennen aikojaan, kun hän jää sivuun lopuista Kanadan otteluista. Barrie edustaa seuratasolla Colorado Avalanchea, jonka kausi päättyi jo runkosarjaan, sillä joukkue sijoittui koko NHL:n viimeiseksi.
Barrie päättikin lähteä surkean kauden jälkeen MM-kisoihin Pariisiin, ja hän oli ennen turnausta varsin luottavaisin mielin matkassa.
– Voin hyvin ja lähden innostuneena Pariisiin, jossa voin pelata hyvää jääkiekkoa ja saada jotain positiivista tästä vuodesta, Barrie totesi Times Colonistille ennen turnauksen alkua.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Jack Hughesille kävi karmeasti – päävalmentaja heitettiin pihalle
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa
- Suomalaispelaaja pikahälytyksellä NHL:n ulkoilmapeliin
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?