VIDEO: Sidney Crosby laittoi hakun jälleen töihin – vastustajan sormi hurjaan kuntoon ja viikkojen sairasloma

Ei siinä mennyt kuin muutama päivä ja jälleen tapahtui. Nimittäin Sidney Crosby nousi jälleen kerran otsikoihin kyseenalaisen syyn vuoksi.
Siinä missä hän taiteili komean osuman ja esimerkiksi munakoukun vain muutama päivä sitten Buffalo Sabresia vastaan, joutui tällä kertaa hänen mailansa uhriksi Ottawa Senatorsin Marc Methot.
Crosby oli menossa riistämään kiekkoa Penguinsin siniviivalle nousseelta Methotilta ja huitaisi tätä yläkautta sormille. Siitä, että tähtäsikö hän näpeille vai ei, ei voida sanoa mitään.
Asia kirvoitti luonnollisesti jälleen keskustelua siitä, että olisiko kanadalaistähteä pitänyt rangaista vai ei. Ja koska tilanne on hyvin ristiriitainen, aiheutti se myös mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Tässä niistä yksi.
Methotille pitkä sairasloma
Kuten videon lopusta on havaittavissa, on Methotin sormi melkoisen heikossa hapessa. Itseasiassa huitaisu oli niin kova, että sormi oli puoliksi sen jälkeen irti. Näky oli siis raju.
Methot joutuukin nyt sivuun pitkäksi aikaa. Päävalmentaja Guy Boucher nimittäin kertoi, että puolustaja on sivussa useita viikkoja.
Se on kova takaisku kanadalaisseuralle, sillä Methot on Senatorsin neljänneksi eniten pelaava puolustaja. Mies on pelannut tällä kaudella lähes 20 minuuttia ottelua kohden.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa