Kari Lehtonen vaikeuksien kautta nollapeliin – ”Herätti sisäisen petoni”
Dallas Starsin suomalaisvahti Kari Lehtonen saalisti viime yönä tililleen NHL-uransa 36. nollapelin, joka tuli San Jose Sharksia vastaan.
Kuitenkin ennen kamppailun alkua Starsin leirissä tilannetta seurattiin hiukan huolestuneesti, sillä hyökkääjä Patrick Sharpin laukaus osui Lehtosta ilkeästi ylävartaloon.
Tämä ei kuitenkaan lopulta koitunut Starsin ja Lehtosen kohtaloksi, vaan oikeastaan päinvastoin.
– Niin käy joskus. Se vain herätti minut ja sisäisen petoni, Lehtonen kertoi tärskystään Starsin verkkosivuilla
Kuten ylempänä todettu, oli nollapeli Lehtosen uran 36. Viimeiset kaudet ovat kuitenkin olleet suomalaisen kannalta hankalia, ja esimerkiksi kuluvan sesongin aikana helsinkiläisen tilastot ovat 90,3/2.89.
Kauden toinen nollapeli tuli siis erinomaiseen saumaan.
– Ne tuntuvat aina mukavalta. On ollut rankka vuosi, mutta tuollaisen ottelun jälkeen tuntuu todella hyvältä.
”Ehkä se johtui siitä”
Itse Sharpilla oli Lehtosen loistovireeseen omat teoriansa, joskin hän nappasi osan suomalaisen kunniasta itselleen.
Hän nimittäin oli sitä mieltä, että ylävartaloon osunut kiekko ennen ottelun alkua oli ainoastaan hyvä asia.
– Hän oli ainakin valmis tänään. Ehkä se johtui siitä, että osuin häneen tänään ikävästi yläkroppaan alkulämpöjen aikana. Sen jälkeen olin hiukan huolissani, mutta kun hän otti ensimmäiset torjuntansa huoleni helpottuivat, Sharp maalaili.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Miro Heiskasen teloneen Matt Rempen tilanteessa uusi käänne: Jättimäinen pelikielto luvassa
- NY Rangersin jatkamassa pelaajamyyntejään – Toimittaja: Tässä seuraava lähtijä
- Huippuvahvistus vapaana! 1000 NHL-ottelun veteraani siirtymässä Eurooppaan
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä jatkaa uraansa KHL:ssä
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään