Martin Hanzalin vaikutus Wildiin tähän mennessä negatiivinen – tulokset laskusuhdanteessa

Vielä hetki sitten Arizona Coyotesin riveissä pelannut Martin Hanzal oli siirtotakarajalla kovaa valuuttaa. Tämä myös näkyi hänen hinnassaan, sillä Minnesota Wild joutui pulittamaan hänestä ja Ryan Whitesta ykkös- ja kakkoskierroksen varausvuoron.
Kauppa piti myös sisällään yhden ehdollisen varausvuoron, joka saattaa parhaassa tapauksessa muuttua vielä toiseksi kakkoskierroksen varaukseksi. Hinta. Oli. Kova.
Tähän nähden Hanzalin edesottamuksen Wildin paidassa ovat olleet kohtalaisia, mutta ei missään nimessä sitä luokkaa, mitä hinta antaisi olettaa. Takana on nyt seitsemän ottelua, jossa tshekkihyökkääjä on tehnyt tehot 0+4.
Tehotilasto on vastaavasti kahden asteen verran pakkasella, joten tämäkään huomioiden Hanzalin urakka Wildin paidassa ei ole ollut täydellinen.
Herääkö kevääseen?
Hanzal hankittiin Wildiin eritoten sitä silmällä pitäen, että hänestä tulee olemaan keväällä suuri apu. Ja näin saattaa hyvin vielä käydäkin, mutta joukkueen alku Hanzalin kanssa ei ole ollut ruusuilla tanssimista.
Hanzalin liittymisen jälkeen Wild on pelannut kahdeksan ottelua, joista se on voittanut vain neljä ja hävinnyt samaisen määrän.
Toki on otettava huomioon, että esimerkiksi eilen tshekkihyökkääjä ei ollut joukkueen kokoonpanossa sairastapauksen vuoksi.
Jääkiekko on joukkuelaji, missä ratkaisee monet useat tekijät. Hanzal hankittiin seuraan parantamaan tuloksia, mutta ainakin alun perusteella näin ei ole käynyt. Wild-fanit voivatkin vain toivoa, että GM Chuck Fletcher ei luopunut tulevaisuudesta yhden hudin vuoksi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa
- Suomalaispelaaja pikahälytyksellä NHL:n ulkoilmapeliin
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Suomalaisvahdille onnistuminen isossa paikassa