Sebastian Aho keräsi kehuja yllättävältä suunnalta – ”Mietimme hänen varaamistaan”

NHL:ää vähemmän seuraavien silmissä on tällä hetkellä kolme tulokasta yli muiden: Auston Matthews, Patrik Laine sekä Mitch Marner. Osittain myös Zach Werenski.
Se ei kuitenkaan ole totuus, jos sukelletaan tilastojen ja suurimpien otsikoiden taakse. Liigassa nimittäin kiekkoilee kyseisen kolmikon (nelikon) lisäksi yksi pelaaja, joka ei ole saanut vielä lähellekään tarpeeksi huomiota: Sebastian Aho.
”Todella hyvä pelaaja”
Viime yönä, kun Hurricanes sai vieraakseen Toronto Maple Leafsin, kertoi kanadalaisseuran päävalmentaja Mike Babcock mielenkiintoisen faktan Ahosta, ja että kuinka hän olisi voinut paremmalla tuurilla voinut päätyä juuri Maple Leafsiin.
– Muistan hänet varaustilaisuudesta sekä siitä, että hän oli todella hyvä pelaaja ja mietimme hänen varaamistaan, Babcock kertoi lauantaina Toronto Sunin mukaan.
Ja kun Babcock puhuu, kannattaa häntä kuunnella. Kyseessä on nimittäin monien mielestä yksi NHL:n parhaista valmentajista, mikä käy ilmi esimerkiksi siitä, että hän on nostanut nuoren Maple Leafsin pudotuspelikamppailuun jo toisella kaudellaan joukkueen peräsimessä.
Mutta jos jopa Babcock on tätä mieltä Ahon pelaamisesta, niin miksi hänestä ei höpistä määräänsä enempää? Suomalaisen joukkuekaveri Jay McClementillä on tähän pätevä teoria.
– Osa tästä johtuu puhtaasti siitä, että hän ei pelaa suuren markkina-alueen joukkueessa tai Kanadassa, kuten muut kaverit. Mutta me kaikki tässä kopissa ymmärrämme sen, miten äärettömän hyvä hänen tulevaisuutensa tulee olemaan, McClement kertoi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jarmo Kekäläinen sai töitä!
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Jack Hughesille kävi karmeasti – päävalmentaja heitettiin pihalle
- Siirtohulinat käynnissä – tähtipakki kaupattu
- Suomalaisvahdille onnistuminen isossa paikassa