10 ottelun pelikielto jää voimaan – Antoine Vermette tyytyi kohtaloonsa

Kun Anaheim Ducksin hyökkääjä Antoine Vermettelle langetettiin automaattinen kymmenen ottelun pelikielto tuomarin koskemattomuuden rikkomisesta, oli lähes varmaa, että hän tulee valittamaan tuomiostaan.
NHL:n komissaari Gary Bettman hyväksyi pelikiellon 25. helmikuuta, ja Vermettellä oli mahdollisuus seitsemän päivän aikana valittaa Bettmanin päätöksestä puolueettomalle välimiehelle. Tätä Vermette, eikä NHL:n pelaajayhdistys kuitenkaan tehnyt, vaan molemmat päättivät tyytyä nykyiseen pelikieltoon. Vermette on kärsinyt jo kuusi ottelua kymmenen ottelun pelikiellostaan.
ESPN:n mukaan NHLPA:n alkuperäinen tarkoitus oli pyrkiä vähentämään pelikieltoa puolella. Syyksi luettiin muun muassa se, että Vermettellä ei ole aikaisempaa kurinpitohistoriaa sekä se, että hän on koko uransa aikana saanut ainoastaan kaksi viiden minuutin rangaistusta.
Mikäli Vermette olisi valittanut pelikiellostaan välimiehelle, hän olisi todennäköisesti saanut ainakin rahallista hyötyä, sillä viime kaudella Calgary Flamesin puolustaja Dennis Wideman sai valituksen avulla lyhennettyä pelikieltonsa puoleen ja samalla hän sai menetetyn palkkansa takaisin.
Prosessi oli kuitenkin pitkä ja hidas, minkä johdosta Wideman ehti kärsiä 19 ottelua 20 ottelun pelikiellostaan ennen kuin päätös varmistui. Vermette menettää pelikieltonsa takia noin 100 000 dollaria.
”Kunnioitan tuomareita”
Vermette ja NHLPA valittivat pelikiellosta jo aikaisemmin, ennen kuin Bettman hyväksyi pelikiellon lopullisesti, mutta valitus hylättiin. Tuolloin Vermette julkaisi virallisen lausuntonsa tilanteesta, ja hänen mukaansa hänen tarkoituksensa ei ollut vahingoittaa linjatuomaria.
– Ensinnäkin arvostan suuresti tuomareita ja rehellistä peliä. Toiseksi, olen samaa mieltä, että ansaitsen pelikiellon. Minun ei olisi koskaan pitänyt ottaa kontaktia tuomariin, Vermette totesi lausunnossaan.
– Mahdollisemmin aikaisessa vaiheessa, haluan pyytää anteeksi herra Shandor Alphonsolta. Yritin vain saada hänen huomionsa, eikä tarkoitukseni ollut vahingoittaa häntä. Kuitenkin se, että käytin tilanteessa mailaani, oli virhe, ja otan täyden vastuun teostani.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Omalta valmentajalta tiukkaa puhetta Elias Petterssonista: ”Nyt on muututtava”
- Hurjat luvut julki – NHL:ssä syntyi uusi ennätys
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Winnipeg Jets kiinnitti tähtipuolustajansa – jättipalkka
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- 6 miljoonan dollarin diili! Washingtonin konkarihyökkääjä löi rahoiksi
- Katastrofaalinen uutinen: Dallasin supertähti loukkaantui – nyt tipahti karu tieto
- Jesse Puljujärvi heitettiin suihkuun NHL:ssä – katso kohauttanut tilanne
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Katastrofaalinen uutinen: Dallasin supertähti loukkaantui – nyt tipahti karu tieto
- Winnipeg Jetsin hyökkääjälle 11 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Eeli Tolvanen on tehnyt päätöksensä MM-kisojen suhteen
- NHL-pelaajat äänestivät muotitietoisinta pelaajaa – kahdelle suomalaiselle kunniaa
- Tässä ovat NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit
- 6 miljoonan dollarin diili! Washingtonin konkarihyökkääjä löi rahoiksi
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!