Kommentti: Loistavaa työtä, Ken Holland – tästä lähtee Red Wingsin uusi tuleminen

Pakko myöntää, että minulla oli omat epäilykseni Detroit Red Wingsin poistomyynnin suhteen. Seuran GM Ken Holland ei ole nimittäin tunnettu siitä, että hän olisi kovinkaan halukas kauppaamaan omia pelaajiaan.
Kaiken lisäksi Holland oli täysin uudessa paikassa. Ennen tämän vuoden siirtotakarajaa Red Wings oli hakenut aina poikkeuksetta vahvistuksia keväälle, mutta tällä kertaa roolit olivat kääntyneet toisin päin.
Pitäisikö jopa sanoa, että vihdoin.
Holland suoriutui urakasta kuitenkin mallikkaasti. Seuraa vaihtoivat Thomas Vanek, Brendan Smith, Steve Ott sekä Tomas Jurco.
Vanekista Holland sai ehdollisen kolmannen kierroksen varausvuoron, Smithistä toisen ja kolmannen kierroksen, Ottista kuudennen kierroksen ja Jurcosta kolmannen kierroksen pickin.
Kaiken lisäksi Vanek-kauppa toi seuran riveihin entisen ykköskierroksen varauksen, Dylan McIlrathin.
Sanotaan se vielä kerran; hyvää työtä, Holland!
– En usko, että jätin mitään pöydälle. Saimme parhaat mahdolliset tarjoukset, Holland kertoi kiekkotoimittaja Dana Wakijin mukaan.
Ja tottahan mies turisee.
Varaustilaisuudesta uuteen nousuun
Tilanne on muiden NHL-seurojen kannalta jopa pelottava, sillä Red Wings on tunnettu myöhempien kierrosten löydöistään, mitä tulee varaustilaisuuksiin. Nyt se omaa ensi kesän draftiin jopa 11 vuoroa, joten nousu kohti uutta tulemista sai käytännössä varaslähdön.
Varaslähtö on sikäli väärä sana kuvailemaan seuran tilannetta, sillä tyhjennys aloitettiin liian myöhään. Mutta kun se aloitettiin, tehdään se sitten kerralla kunnolla.
– Kaikki saa alkunsa varaustilaisuuden pöydästä. 1990- ja 2000-luvun joukkueet ovat syntyneet draftien kautta. 11 vuorolla voit saada mahdollisesti kolme NHL-tason pelaaja. Jos olet todella onnekas, niin neljä.
Toki Red Wings luopui kilpailullisuudestaan, sillä esimerkiksi Vanekin kuluva kausi on sujunut erinomaisesti. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, sillä hänen sopimuksensa umpeutuu tulevana kesänä, joten hänet oli pakko kaupata nyt. Muuten Red Wings olisi jäänyt tyhjin käsin.
Liiaksi ei Red Wings kuitenkaan heikentynyt, sillä sen riveihin jäi vankka pohja, jonka päälle Holland lähtee nyt rakentamaan.
– Kun puhutaan ammattilaisurheilusta, niin tarkoituksena on voittaa. Nyt joudumme kuitenkin käymään lähellä pohjaa. Jotakin hyvää tämä kausi tulee kuitenkin vielä poikimaan.
Mitä Trade Deadlinella tapahtui? Kaikki toteutuneet siirrot löydät TÄÄLTÄ.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- TVA Sports: Oliver Kapanen palaa Pohjois-Amerikkaan
- Paljastus kulisseista: Näin Brad Marchandin siirto Floridaan tapahtui
- Lähde: Tällaisen tarjouksen Montreal sai Joel Armiasta – ei riittänyt
- Hurja paljastus: Mikko Rantanen yritettiin vaihtaa toiseen NHL-megatähteen!
- Mikko Rantanen pisti verkot heilumaan heti – kirjoitti erikoista NHL-historiaa!
- Mikko Rantanen iskettiin todelliseen superketjuun Dallasissa
- Toronto teki jättitarjouksen Mikko Rantasesta – suomalaishyökkääjä olisi saanut massiivisen sopimuksen
- Edmonton Oilersin huippuhyökkääjälle takaisku
- Dallasin GM ylistää Mikko Rantasta: ”Eliittipelaaja”
- Nyt puhuu Mikko Rantasen kaupannut GM
- Jymypommi: Brad Marchand kaupattiin mestarisuosikin riveihin NHL:ssä!
- Mikko Rantasen siirtosaagassa jysähti yllätyskäänne!
- Pian jysähtää? Toimittaja: Mikko Rantanen lähellä uutta treidiä
- Toronto teki jättitarjouksen Mikko Rantasesta – suomalaishyökkääjä olisi saanut massiivisen sopimuksen
- Mikko Rantanen iskettiin todelliseen superketjuun Dallasissa
- Taas rytisee – huippupakki kaupattu
- Colorado rysäytti kolmen pelaajan vaihtokaupan – Casey Mittelstadt löysi uuden seuran!
- Nyt rysähti – Mikko Rantanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- Nyt puhuu Mikko Rantanen – tästä syystä valitsi Dallas Starsin
- Urho Vaakanainen löi rahoiksi!