PELAAJASIIRTO: Minnesota Wild on tällä kaudella ”All In” – Martin Hanzal konferenssijohtajan riveihin

Täysin siemauksin kuluvalla kaudella Stanley Cupista taisteleva Minnesota Wild on tehnyt merkittävän hankinnan sentteriosastolleen Martin Hanzalin muodossa.
Hanzal siirtyy State of Hockeyhin yhdessä laituri Ryan Whiten kanssa. Vaihtokaupassa Arizonan suuntaan matkaavat ensimmäisen (2017) ja toisen kierroksen (2018) varausvuorot, ehdollinen neljännen kierroksen varausvuoro (2019) sekä AHL-pelaaja Grayson Downing.
Edellä esitelty neljännen kierroksen vuoro muuttuu kolmannen kierroksen vuoroksi, mikäli Wild etenee tänä vuonna toiselle pudotuspelikierrokselle ja kolmannelle kierrokselle edetessään se muuttuu kakkoskierroksen varausvuoroksi. Vastineena Coyotes pidättää puolet Hanzalin palkasta.
197-senttinen ja 103-kiloinen Hanzal on todella merkittävä vahvistus Wildille. Joukkue ei varsinaisesti huutanut kolmossentteriä, mutta ei siitä missään nimessä haittaakaan ole. Onkin täysin selvää, että loistavaa kautta pelaavien Eric Staalin, Mikko Koivun ja nyt hankitun Hanzalin myötä Wildilla on jäätävän kova sentteriosasto.
Hanzal on edustanut koko tähänastisen NHL-uransa Arizona Coyotesia (myös Phoenix) ja pelannut seuran väreissä upeat 608 runkosarjaottelua, tehden niissä tehot 116+196. Pudotuspeleissä 30-vuotias tshekkipeluri on nähty kolmena eri keväänä, kun Coyotes selvisi perättäisinä vuosina 2010, 2011 ja 2012 pudotuspeleihin.
28-vuotias White pelasi puolestaan pitkään Montreal Canadiensissa, kunnes siirtyi kaudeksi 2014-15 Philadelphia Flyersin organisaatioon. Siellä hän oli merkittävässä nelosketjun roolissa jälkimmäisellä kaudellaan pelaten runkosarjassa 73 ottelua erinomaisesti toimineessa hyökkäysvitjassa.
Kokonaisuudessaan White on pelannut NHL:ssä 294 runkosarjaottelua ja tehnyt niissä tehot 29+29. Hänen kohdallaan ainoana negatiivisena puolena voidaan mainita ajoittaiset typerät jäähyt, mutta samalla hän tuo kovuutta joukkueeseen kuin joukkueeseen.
Toimittajan sana:
On hienoa nähdä, että Minnesotassa on lyöty nyt kaikki munat samaan koriin ja huudettu ”All In”. Stanley Cup -ikkuna on nimittäin eittämättä auki joukkueelle ja keväästä voi tulla todella pitkä, jolloin Hanzalin hankinta saattaa nousta arvoon arvaamattomaan. Ja myöskään Whiten hankintaa ei sovi väheksyä.
Samaan aikaan aavikolla kuitenkin juhlitaan. Vaikka tulevan kesän varaustilaisuudesta ei olekaan ennakoitu kovinkaan kummoista tasoltaan, minkä myötä NHL-seurat ovat valmiimpia kauppaamaan myös ykköskierroksen vuorojaan, on ykkösvuoro aina ykkösvuoro.
Kun samaan pakettiin lisätään myös toisen kierroksen vuoro, ja itse asiassa paljon mahdollisesti niin ikään toisen kierroksen vuoroksi muuttuva ehdollinen vuoro, ei tämän kaupan voittajaa tarvitse tässä kohtaa kahta kertaa pohtia. Toki tilanne saattaa muuttua, mikäli State of Hockeyssa nostellaan kevään päätteeksi Stanley Cup -kannua.
NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa
- Suomalaispelaaja pikahälytyksellä NHL:n ulkoilmapeliin
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Suomalaisvahdille onnistuminen isossa paikassa