HUHU: Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen saamassa uuden joukkuekaverin – Gabriel Landeskog Carolinaan?

Carolina Hurricanesin kokoonpano on täynnä tulevaisuuden lahjakkuutta, etenkin alakerran osalta. Toki hyökkäyksestä löytyy esimerkiksi yksi NHL:n kuumimmista tulokkaista, Sebastian Aho, mutta eritoten alakerran potentiaali on valtaisa.
Kaiken lisäksi Hurricanes on noussut mukaan pudotuspelikilpaan luultua aiemmin, vaikkakin matkaa viivan päälle on vielä viisi pistettä. Tästäkin huolimatta aikataulua ollaan edellä, joten miksipä kokoonpanoa ei voisi vahvistaa jo tässä vaiheessa.
Samaa mieltä on Hurricanesin GM:nä toimiva Ron Francis, joka on huhujen mukaan kiinnostunut eritoten Colorado Avalanchen Gabriel Landeskogista.
Landeskogia ja hänen joukkuekaveriaan Matt Duchenea on kaupiskeltu avoimesti jo pidemmän aikaa. Syynä tähän on Avalanchen umpisurkea kausi, mikä on pakottanut Avalanchen aloittamaan jälleenrakennuksensa alusta.
Kaksikon hintakin on selvillä: korkean luokan nuori puolustaja, ykköskierroksen varausvuoro sekä lupaus. Halpaa se ei ole, mutta mitäpä sitä ei kokoonpanon vahvistamisen eteen tekisi.
Tarvittavat palaset koossa
Kuten jo todettu, on Hurricanesin puolustusosasto äärimmäisen lahjakas. Huhuihin keskittyvä The Fourth Period tiesi kuitenkin kertoa, että Hurricanes olisi valmis uhraamaan yhden potentiaalisen puolustajansa, jotta se saisi vahvistusta yläkertaan.
Sivuston mukaan Justin Faulk ja Noah Hanifin ovat keskusteluista ulkona, mutta esimerkiksi Ryan Murphy, Jaccob Slavin, Brett Pesce, Haydn Fleury tai viime kesän ykköskierroksen varaus Jake Bean ovat kakki mahdollisesti kaupan.
NHL:n siirtotakaraja on tänä vuonna 1. päivä maaliskuuta, eikä Avalanchen uskota hätäilevän kaksikon kohdalla. Siksi onkin enemmän kuin mahdollista, että jompikumpia (tai molemmat) miehistä tulevat liikahtamaan toisaalle vasta lähellä siirtotakarajaa.
NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Miro Heiskasesta tipahti uusi päivitys
- Nyt rytisee: Päivän toiset päävalmentajapotkut NHL:ssä
- NHL:ssä jysähti: päävalmentajapotkut!
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista
- Lähes tuhannen pelin Stanley Cup -mestari lopettaa uransa: ”Tässä tilanteessa väistämätöntä”
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Omalta valmentajalta tiukkaa puhetta Elias Petterssonista: ”Nyt on muututtava”
- Hurjat luvut julki – NHL:ssä syntyi uusi ennätys
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Katastrofaalinen uutinen: Dallasin supertähti loukkaantui – nyt tipahti karu tieto
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Eeli Tolvanen on tehnyt päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- 6 miljoonan dollarin diili! Washingtonin konkarihyökkääjä löi rahoiksi
- Tässä ovat NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista