Potkut saaneelta päävalmentajalta tyylikäs temppu – ”Hyvissä ja osaavissa käsissä”

St. Louis Bluesista potkut äskettäin saanut Ken Hitchcock on tullut ensimmäistä kertaa julkisuuteen surkeiden uutisten jälkeen. Kokenut päävalmentaja ei kuitenkaan purkanut turhautumistaan, vaan täysin päinvastoin.
Hitchcock julkaisi tiedotteen, missä hän aluksi kertoi olevansa tyytyväinen saavutuksiinsa Bluesin peräsimessä. Tämän jälkeen huomio kiinnittyi hänen tilalleen palkattuun Mike Yeoon, jolle mies antoi ylistystä.
”Erikoiskiitos ja onnea Mike Yeolle. Mike on todellinen ammattilainen ja uskomaton tiedonlähde sekä tuki apuvalmentajilleen. Blues on nyt hyvissä ja osaavissa käsissä Miken kanssa.”
Blues pelasi Hitchcockin alaisuudessa pääasiallisesti loisteliaasti, vaikka matka keväällä tuppasikin tyssäämään usein kesken. Viime vuonna se sai kuitenkin karistettua peikon nimeltä Chicago Blackhawks, ja matkan kohti mestaruutta piti alkaa.
Matka kuitenkin tyssäsi jälleen kerran ennen finaaleja. Kaiken lisäksi Blues on pelannut tällä kaudella tuloksellisesti alle oman tasonsa, mikä laukaisikin GM Doug Armostrongin antamaan potkut hyvälle ystävälleen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa