HUHU: Red Wings vihdoin myyjän roolissa – usea pelaaja vaihtamassa maisemaa vielä tällä kaudella?

Detroit Red Wingsin pudotuspeliputken jatkuminen on yhä tälläkin hetkellä mahdollinen, mutta vielä koskaan se ei ole näyttänyt heikolle, kuin se nyt on. Punasiivet majailee Itäisen konferenssin kolmanneksi viimeisenä, ja matkaa viivan päälle on nyt kuusi pistettä.
Mutta kuten jo todettu, mahdollisuudet pleijareihin ovat vielä olemassa. Se ei kuitenkaan enää riitä Detroitissa, jossa kevät on nähty putkeen vuodesta 1990 lähtien. Jälleenrakennuksen aika on vihdoin täällä, jos Pohjois-Amerikasta kantautuvia huhuja ja GM Ken Hollandin kommentteja on uskominen.
– Me emme aio olla tällä kertaa ostajan roolissa. Me emme aio tuhlata tulevaisuuttamme siihen, että saamme tuotua joukkueeseen jonkun pelaajan, joka tekee meistä hiukan paremman, Holland avasi Jamie and Stoney Show’ssa.
– Me joko jatkamme nykyisellä kokoonpanollamme, tai katsastamme markkinoita, josko jokin joukkue olisi kiinnostunut joistakin pelaajistamme. Nämä ovat asioita, joita aion työstää seuraavat viikot.
Usea pelaaja myynnissä
Huhut kertovat, että Red Wingsin kokoonpanosta useampi tekijä olisi myynnissä, minkä lisäksi muut seurat ovat osoittaneet kiinnostuksensa heitä kohtaan.
Red Wingsin uskotaan huhujen mukaan myyvän tällä hetkellä ainakin Thomas Vanekia, Steve Ottia, Brendan Smithiä, joiden sopimukset ovat katkolla tulevana kesänä.
Heidän lisäkseen muut seurat ovat kiinnostuneita hankkimaan riveihinsä esimerkiksi Tomas Tatarin, Tomas Jurcon sekä Gustav Nyquistin.
Holland ei kuitenkaan täysin kiistänyt sitä, etteikö hän olisi valmis vahvistamaan joukkuettaan hetimiten. Red Wingsin puolustus on kaivannut vahvistusta jo vuosikaudet, mutta vielä tänäkään päivänä seura ei ole löytänyt sopivaan vaihtokumppania.
– Jos saamme mahdollisuuden tehdä kaupan tuoda riveihimme puolustajan, joka tekee meistä paremman, historiani kertoo, että olen valmis painamaan liipaisimesta ja kauppaamaan tulevaisuuden rakennuspalikoita.
– Kuitenkin tilanne on nyt se, että en ole painanut liipaisimesta siitä syystä, että sopivaa mahdollisuutta ei ole vielä tullut eteen.
NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mikko Rantanen iskettiin todelliseen superketjuun Dallasissa
- Toronto teki jättitarjouksen Mikko Rantasesta – suomalaishyökkääjä olisi saanut massiivisen sopimuksen
- Edmonton Oilersin huippuhyökkääjälle takaisku
- Dallasin GM ylistää Mikko Rantasta: ”Eliittipelaaja”
- Nyt puhuu Mikko Rantasen kaupannut GM
- Jäätävä suoritus! Suomalainen hääri ylivoimaisena ykköstähtenä
- Henri Jokiharju treidattu – siirtokorvaus nyt selvillä
- Nyt puhuu Mikko Rantanen – tästä syystä valitsi Dallas Starsin
- Jymypommi: Brad Marchand kaupattiin mestarisuosikin riveihin NHL:ssä!
- Dallas kiinnitti tähtihyökkääjänsä – 42 miljoonan taalan jättisopimus!
- Kohta rytisee? Toimittaja: Carolina teki ison päätöksen Mikko Rantasen suhteen
- Jymypommi: Brad Marchand kaupattiin mestarisuosikin riveihin NHL:ssä!
- Florida Panthers vahvistuu Stanley Cup -mestarilla
- Mikko Rantasen siirtosaagassa jysähti yllätyskäänne!
- Pian jysähtää? Toimittaja: Mikko Rantanen lähellä uutta treidiä
- Taas rytisee – huippupakki kaupattu
- Nyt rysähti – Mikko Rantanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- Colorado rysäytti kolmen pelaajan vaihtokaupan – Casey Mittelstadt löysi uuden seuran!
- Alisuorittanut pistenikkari kaupattiin NHL:ssä – lähteekö ura lentoon Nashvillessa?
- Nyt puhuu Mikko Rantanen – tästä syystä valitsi Dallas Starsin