Bluesin GM:ltä rajua kritiikkiä pelaajilleen – ”Yksityisurakoitsijoita, jotka huijaavat väärässä paikassa”
St. Louis Bluesin alamäki koitui lopulta seuran päävalmentajana pitkään toimineen Ken Hitchcockin kohtaloksi.
Bluesin GM:nä toimivalle Doug Armstrongille Hitchcockin irtisanominen oli todella kova pala nieltäväksi. Hän oli pettynyt sekä itseensä että pelaajistoonsa.
– Me emme häviä otteluita kunniakkaasti ja nyt Ken maksaa sen hinnan kaikkien meidän virheiden vuoksi, alkaen minusta. Minä olen kuitenkin joukkueen manageri ja kasasin tämän joukkueen, Armstrong kiehuu SB Nationin mukaan.
Ennen kaikkea Armstrong teki kuitenkin selväksi, että miten pettynyt hän on Bluesin pelaajiin ja siihen työetiikan puutteeseen, mihin hän on kiinnittänyt huomiota. Se tuli esille, kun hän vertasi Bluesia MLB-seura St. Louis Cardinalsiin, jota pidetään St. Louisissa erinomaisena esimerkkinä voittamiselle.
– Cardinalsille ei ole yksityisurakoitsijoita. Ja, kun heillä on, niistä hankkiudutaan eroon, Armstrong paalutti puolestaan St. Louis Game Timen Twitter-tilillä.
– Kun puhun yksityisurakoitsijoista, puhun 50-50-tilanteista, joissa me huijaamme väärässä paikassa – puolustuspään kustannuksella ja hyvät joukkueet tekevät päinvastoin.
Joukkueen kulttuuri muuttui…
Armstrong joutui tekemään viime kesänä raskaita päätöksiä ja yksi niistä oli eittämättä se, kun hän päätti luopua seuran pitkäaikaisesta kapteenista David Backesista, joka päätyi vapaiden pelaajamarkkinoiden kautta Boston Bruinsiin.
Backesin lähdön myötä Blues tarvitsi uuden kapteenin ja sellaiseksi nimettiin luonnollisena jatkumona tähtipuolustaja Alex Pietrangelo, joka oli jo vuosien ajan seurannut Backesin, joka on hänen hyvä ystävä, johtamistapoja vierestä.
Ensimmäinen vuosi on kuitenkin selkeästi osoittautunut haasteelliseksi Pietrangelolle kapteenin roolissa ja Backesin puuttuminen on näkynyt ikävästi. Asiaa ei helpottanut myöskään kokeneiden Troy Brouwerin ja Brian Elliottin lähdöt.
– Kulttuurimme muuttui hieman ja meidän täytyy nyt löytää uudelleen se sama kulttuuri, Armstrong paaluttaa.
– Me teimme raskaita päätöksiä kesällä, minkä odotimme vievän meitä eri suuntaan. Luulin tämän olevan osittainen uudelleenrakennusvuosi; tavallaan leikkausten vuosi.
Toimittajan sana:
Ja ehkä juuri tämä onkin ollut ongelma myös pukukopissa. Blues on nimittäin avoimesti tavoitellut Stanley Cupia myös kuluvan kauden osalta, mutta samaan aikaan joukkuetta on uudistettu melkoisen rajulla kädellä.
Bluesin kannalta on kuitenkin erittäin tärkeää, että Armstrong näkee myös olevansa itse ongelman ytimessä.
Sitä kautta hän lähteekin varmasti eri tavalla kohti ensi kesää, jolloin sopimukset ovat katkolla Patrik Berglundilla, Scottie Upshallilla, Nail Yakupovilla, Colton Paraykolla ja Kevin Shattenkirkilla. Heistä Parayko jatkaa satavarmasti Blues-paidassa, mutta koko muu nelikko lähtenee ja heistä Shattenkirk todennäköisesti jo ennen kauden päättymistä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä jatkaa uraansa KHL:ssä
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Peter Forsberg lataa: Tässä Ruotsin suurin heikkous 4 Nations -turnauksessa – antoi arvionsa myös Leijonista
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”