Upeita suomalaisuutisia – Anaheim Ducks kutsui Kalle Kossilan NHL-miehistöönsä!

Anaheim Ducksin farmiseura San Diego Gullsissa jopa sensaatiomaisen hyvää debyyttikauttaan pelaava suomalaishyökkääjä Kalle Kossila nostettiin ensimmäistä kertaa urallaan NHL:ään.
Huomionarvoista on myös se, että Kossilaa ei vain pelkästään nostettu mukaan, vaan hänet tuotiin nimenomaan pelaamaan, sillä suomalaishyökkääjä on merkitty heti Edmonton Oilersia vastaan tänä yönä pelattavassa ottelussa Ducksin kokoonpanoon. Hän pelaa nelosketjun keskellä, rinnallaan Jared Boll ja Joseph Cramarossa.
Kossila, jonka Ducks kiinnitti varaamattomana pelaajana ja vapaana agenttina yliopistosta valmistuttuaan, on pelannut kuluvan kauden aikana 33 otteluun tehot 9+18. Lisäksi hänen tehotilastonsa on uskomattoman hyvä +20, mikä on samalla yksi AHL:n parhaista.
23-vuotias suomalaishyökkääjä nousi jääkiekkomaailman ja samalla myös suomalaisten tietoisuuteen viimeistään viime viikolla, kun hän keräsi ilmaveivimaalillaan kaikkien jääkiekkomedioiden ja Suomessa myös valtamedioiden pääotsikot.
Mikäli onnistuit missaamaan Kossilan osuman, niin pääset näkemään sen täältä.
Omaa myös Ranskan passin
Nostaessaan Kossilan ylös, Ducks lähetti hyökkääjä Stefan Noesenin alas. Koska Noesenilla oli yksisuuntainen sopimus, hänet täytyi asettaa waiver-listalle, josta New Jersey Devils poimi hänet ilmaiseksi. Se puolestaan saattaa parantaa Kossilan asemaa.
Kossila suuntasi aikanaan Pohjois-Amerikkaan Espoo Bluesin A-junioreista, iskettyään siellä viimeisellä kaudellaan 32 otteluun kovat 57 tehopistettä. Yhdysvalloissa, St. Cloud Staten yliopistossa, hän ylsi viimeisellä kaudellaan puolestaan 41 ottelussa tehoihin 14+40.
Uransa ensimmäiset AHL-pelit hän pelasi aivan viime kauden lopulla, kun suomalaiselle kirjattiin yliopistokauden päätyttyä kuusi runkosarjaottelua ja tehot 2+2. Sen lisäksi hän iski seitsemään pudotuspeliotteluun kaksi maalia.
(Päivitys: Kossilan debyytti numeroina: peliaikaa 6:54, 1 laukaus (43%), 1 taklaus, +-0.)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Jack Hughesille kävi karmeasti – päävalmentaja heitettiin pihalle
- Suomalaisvahdille onnistuminen isossa paikassa