GM tukee päävalmentajan rajuja kommentteja – ”Puhuu koko sydämestään”

Kuten olemme jo aiemmin uutisoineet, on Calgary Flamesin meno ollut viime aikoina hiukan hankalaa. Ensiksi tukkaan tuli paikallisvastustaja Edmonton Oilersilta, eikä päävalmentajana toimiva Glen Gulutzan ollut 7-3-rökäletappiosta kovin mielissään.
Vain muutamia päiviä tämän jälkeen Flames hävisi Montreal Canadiensille lukemin 5-1. Lienee sanomattakin selvää, että Gulutzan ei ollut tälläkään kertaa kovinkaan hyvällä tuulella, mikä näkyi hänen kommenteissaan.
– Me olimme säälittäviä. Se oli säälittävä esitys. Ei selittelyitä, se pitää vain hyväksyä, Gulutzan kertoi Wes Gilbertsonin Twitter-tilin mukaan.
GM riensi tueksi
Gulutzanin kommentit voidaan tulkita monellakin eri tavalla, kuten esimerkiksi ylimääräisenä motivaattorina. Jotkut valmentajat nimittäin valmentavat pelon kautta, joten tällainen skenaario hiipii väkisinkin mieleen.
Toinen on taasen se, että Gulutzan kenties alitajuntaisesti pelkää työpaikkansa puolesta. Toisaalta tämän kannalta ei ainakaan pitäisi olla hätää, sillä Flames on yhä tiukasti pudotuspelikilvassa mukana.
Samalla myös Flamesin GM:nä toimiva Brad Treliving on astunut julkisuuteen puolustelemaan päävalmentajana kovia lausuntoja. Gulutzan saa Trelivingin täyden tuen kaikkeen sanomaansa.
– Pitää sataprosenttisesti paikkansa. Glen puhuu koko sydämestään ja hän puhuu myös totta. Tämä ei ollut mitään esitystä tai lisämotivaation hakemista, Trelivining avasi Flamesin verkkosivujen mukaan.
– Tämä tuli, kuten olen jo kertonut, koko sydämestä. Kaikissa asioissa on kiehumispisteensä ja joskus totuuden on tultava vain ilmi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa
- Suomalaispelaaja pikahälytyksellä NHL:n ulkoilmapeliin
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Suomalaisvahdille onnistuminen isossa paikassa