Ykköstähdeksi valittu Erik Haula varma voitosta – ”Tätä on vaikea selittää”

Minnesota Wild jatkoi vakuuttavia otteitaan viime yönä, kun se sai vastaansa Anaheim Ducksin. Ankkalauma ehti johtamaan ottelua jo lukemin 3-1. Wild iski kuitenkin päätöserässä kolmea maalia noin kahteen minuuttiin, ja marssi lopulta 5-3-voittoon.
Kamppailun ykköstähdeksi valittu Erik Haula iski ottelussa kaksi maalia. Hänen mielestään Wildin riveissä usko ei loppunut hetkeksikään.
– Mielestäni jatkoimme vain yrittämistä. Tätä on vaikea selittää, mutta tiesimme kahden erän jälkeen, että tulemme kääntämään ottelun meidän eduksemme. Heillä (Ducksilla) on kuitenkin hyvä joukkue ja olemme iloisia, että onnistuimme nousemaan heitä vastaan, Haula kertoi NHL.com:n mukaan.
Ducks-luotsi laittoi tappion lahjamaalien piikkiin
Ducksin penkin takana häärävä Randy Carlyle ei ollut tyytyväinen joukkueensa pelaamiseen, mutta itse tappion hän laski Wildin onnekkuuden piikkiin.
– Minä laittaisin heidän maalinsa lahjaosumien kategoriaan. Heidän ei tarvinnut minun laskujeni mukaan tehdä niin paljoa töitä maaliensa eteen, kuin meidän tarvitsi. Me olimme syyllisiä esimerkiksi kahdessa maalissa, kun luovuimme kiekon hallinnasta niin helposti, Carlyle kertoi.
Muut suomalaiset hyviä ja huonoja
Ottelussa Haulan lisäksi kiekkoilivat vielä Wildin Mikael Granlund sekä Mikko Koivu ja Anaheim Ducksin Sami Vatanen. Heistä jälkimmäisenä mainitun ilta oli kaikista murheellisin, sillä Vatasen tehotilasto osoitti lukemaa -4.
Granlund keräsi sen sijaan tililleen syöttöpisteen, joten hän jatkoi vakuuttavaa pisteputkeaan. Suomalainen on kerännyt edellisessä kuudessa ottelussa seitsemän syöttöpistettä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Mikä viimeistely! Sebastian Aho nousi NHL:n tilastokärkeen – kaikkien aikojen ennätys lähellä
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- Suomalaishyökkääjä kaupattu isossa treidissä!
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Ruotsalaishyökkääjä kaupataan – ei pelaa illan ottelussa