Anaheimin Kalle Kossila teki ”granlundit” – ilmaveivi heti ehdokas vuoden maaliksi (VIDEO)

Anaheim Ducksin organisaatioon kuuluva, ja koko kuluvan kauden seuran farmiseurana toimivassa San Diego Gullsissa pelannut, suomalaishyökkääjä Kalle Kossila viimeisteli upean osuman AHL:ssä.
Kossila kävi hakemassa päätykiekon ottelussa San Jose Barracudaa vastaan. Kun vastustaja antoi suomalaiselle riittävästi tilaa, nosti hän kiekon lapansa päälle ja hassutti sen ylänurkkaan, ohi hölmistyneen Barracuda-vahdin.
Maali tituleerattiin Pohjois-Amerikassa Lacrosse-maaliksi, mutta Suomessa se voinee kantaa nimeä ilmaveivi, sillä muutama vuosi takaperin – okei, viisi vuotta – Mikael Granlund tehtaili samankaltaisen osuman MM-kisoissa Venäjän verkkoon ja se maali ristittiin ilmaveiviksi.
Kossila kommentoi maaliaan varsin maltilliseen sävyyn.
– Olen tehnyt sen harjoituksissa, mutta tietenkin pelissä se on täysin eri asia. Tuossa tilanteessa kiekko sattui pysyä lavassani, ja kun puolustaja ei häirinnyt minua, päätin lähteä yrittämään sitä, Kossila kertaa Gullsin verkkosivuilla.
Kahdeksan ottelun pisteputkessa – uusi seuraennätys!
Suomalaishyökkääjä pelaa uskomattoman vahvaa tulokaskautta ammattilaisena. Hän on nimittäin kirjannut kuluvalla kaudella tililleen 32 ottelua, iskenyt niissä erinomaiset tehot 9+18 ja hänen tehotilastonsa on uskomaton +19, mikä oikeuttaa koko AHL:n viidenteen tilaan.
Kaiken edellä mainitun kukkuraksi Kossila on kahdeksan ottelun mittaisessa pisteputkessa ja hän keräsikin Barracuda-ottelun jälkeen enemmän kuin ansaitusti valmentajansa kehut, etenkin maalinsa osalta.
– Kallen maali oli jotain uskomatonta. Olen ollut mukana ammattilaisjääkiekossa 30 vuotta, enkä ole nähnyt koskaan kenenkään onnistuvan ottelun aikana tuossa tempussa, Dallas Eakins, joka on valmentanut muun muassa Edmonton Oilersia, ylisti suojattinsa suoritusta.
Kun Eakinskin kaltainenkin valmentaja hehkuttaa osumaa tuolla tavoin, ei ole mikään ihme, että Kossilan osuma tituleerattiin esimerkiksi jääkiekkoraamattu The Hockey Newsin toimesta ehdokkaaksi vuoden hienoimmaksi osumaksi.
Kossilaa ei ole koskaan varattu NHL:ään, vaan Ducks kiinnitti 23-vuotiaan suomalaisen, joka viihtyy sekä keskellä että laidassa, vapaana agenttina tämän valmistuttua St. Cloudin yliopistosta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Olli Määttä solmi rahakkaan jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa
- Aleksander Barkov liekeissä NHL:ssä – tuikki paikallisottelun ykköstähtenä
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Hirmuvireinen Roope Hintz sai kunnianosoituksen NHL:ssä
- Patrik Laineen tutkaparista surkeita uutisia – kausi ohi!
- Capitals-vahti rustasi jatkosopimuksen NHL:ssä – sai uransa rahakkaimman diilin
- Florida teki rajun ratkaisun Matthew Tkachukin suhteen
- Lähde: Tämä NHL-seura Mikko Rantasen perässä!
- NY Rangers virittelee seuraavaa treidiä: Stanley Cup -voittaja ulos kokoonpanosta
- Taas treidi! Minnesota Wild vahvistuu
- The Athletic: Nashville Predators kaupittelee tähtihyökkääjäänsä
- Buffalo Sabres teki ratkaisunsa – Henri Jokiharju treidataan: ”Kaupittelevat aktiivisesti”
- Toteutuuko jättitreidi? Erik Karlssonilta paljastus tilanteestaan
- Edmonton Oilers teki ison päätöksen Evander Kanen suhteen – treidi vireillä?
- Jack Hughesille kävi karmeasti – päävalmentaja heitettiin pihalle
- Suomalaisvahdille onnistuminen isossa paikassa