Tapahtumarikas yö: Mikael Granlund jatkoi putkeaan, Erik Haula katkaisi omansa ja Wild-pelurilta uskomaton maali (VIDEO)

New Jerseyssä nähtiin viime yönä etenkin suomalaisten osalta vauhdikas yö, kun Devils ja Minnesota Wild ottivat toisistaan mittaan.
Pirupaidat voitti kamppailun lopulta 4-3, joten se onnistui jatkamaan nyt neljän ottelun mittaiseksi venynyttä voittoputkeaan.
Muutoinkin putkia jatkettiin ja rikottiin viime yönä oikein olan takaa, kiitos kahden suomalaisen. Ensinnäkin kovassa vireessä oleva Mikael Granlund venytti pisteputkensa jopa neljään otteluun, joiden aikana mies on kerännyt tililleen viisi syöttöpistettä.
Granlund pelaa tällä hetkellä elämänsä jääkiekkoa, mistä vahva osoitus on hänen tämän kauden pistesaldonsa: 43 ottelua, 10 maalia ja yhteensä 36 tehopistettä.
Erik Haula on sen sijaan kärsinyt maalittomasta putkesta, joka ehti venähtämään seitsemän ottelun mittaiseksi. Toki esimerkiksi myöskään Granlund ei ole tehnyt edelliseen seitsemään otteluun yhtäkään täysosumaa, mutta muutoin komea pistesaldo kompensoi tätä tilannetta.
Haula ei kuitenkaan kerännyt edelliseen seitsemään kamppailuun, kuin yhden syöttöpisteen, joten maali teki suomalaiselle takuuvarmasti hyvää.
Kirsikkana kakun päällä Mikko Koivu keräsi kamppailussa tilill
Uskomaton maali á la Jared Spurgeon
Ottelussa nähtiin yksi suoritus ylitse muiden, kun Wild-peluri Jared Spurgeon iski kiekon komeasti maaliin.
Maali nähtiin ottelun ensimmäisen erän loppuminuuteilla. Spurgeon ajoi tilanteessa maalille, johon kimposi Nino Niederreiterin irtokiekko. Spurgeon otti pelivälineen hanskallaan haltuun, ja iski sen tämän jälkeen kädellään maaliin.
Voit katsoa komean osuman alhaalta.
@WellsFargo donated $500 to @MinnHockey for that PPG. #NJDvsMIN
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Miro Heiskasesta tipahti uusi päivitys
- Nyt rytisee: Päivän toiset päävalmentajapotkut NHL:ssä
- NHL:ssä jysähti: päävalmentajapotkut!
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista
- Lähes tuhannen pelin Stanley Cup -mestari lopettaa uransa: ”Tässä tilanteessa väistämätöntä”
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Omalta valmentajalta tiukkaa puhetta Elias Petterssonista: ”Nyt on muututtava”
- Hurjat luvut julki – NHL:ssä syntyi uusi ennätys
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- Aleksandar Georgiev pihalle San Josesta
- Katastrofaalinen uutinen: Dallasin supertähti loukkaantui – nyt tipahti karu tieto
- Nämä palkinnot varmistuivat NHL:ssä
- Eeli Tolvanen on tehnyt päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Dallas Starsin mestaruushaaveille kova kolaus
- Leijonien MM-joukkueeseen hurjia vahvistuksia NHL:stä!
- Jesse Puljujärvelle jysähti pelikieltoa NHL:ssä!
- 6 miljoonan dollarin diili! Washingtonin konkarihyökkääjä löi rahoiksi
- Tässä ovat NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit
- Colorado Avalanchen päävalmentajalta iso paljastus Gabriel Landeskogista