HUHU: Flyersin kokeneet puolustajat herättävät kiinnostusta – juuri nyt otollisin aika muutoksille?

Philadelphia Flyers marssi kuluvan kauden aikana parhaimmillaan kymmenen ottelun voittoputkessa, vain hävitäkseen seuraavasta 14 ottelustaan 11.
Tällä hetkellä pennsylvanialaisseura viettää NHL:n ”bye-viikkoa”, eli toisin sanoen viiden päivän mittaista ”vapaaviikkoa”, joka suodaan nykyisin jokaiselle seuralle runkosarjan aikana.
Flyers lähti tauolleen todella huonoissa tunnelmissa, sillä viime aikoina mikään ei ole mennyt putkeen. Pakkaa seurassa ei tokikaan olla valmiita räjäyttämään, sillä joukkue taistelee edelleen paikasta pudotuspeleissä ja ennen kaikkea katseet ovat tulevissa kausissa.
– Totta kai tarkastelemme koko ajan joukkueemme ja myös Phantomsin (farmiseura Lehigh Valley Phantoms) tilannetta. Juuri nyt jatkamme näillä kavereilla, jotka meillä on, mutta joka päivä tutkin mahdollisuuksia tehdä joukkueestamme parempi, ja jos jotain sellaista tulee vastaan, teemme varmasti muutoksia, Flyersin GM:nä toimiva Ron Hextall pohti NBC Sportsin haastattelussa.
Samalla kuluva kausi on kuitenkin osoittanut, ettei seura ole vieläkään valmis menestymään.
Alakerta uusiksi – nuoruudella eteenpäin
Se puolestaan tarkoittaa sitä, Hextallin olisi nyt järkevintä toimia ja tässä kohtaa katseet suuntautuvat ehdottomasti puolustuspäähän. Seuralla on nimittäin farmin puolella erittäin lupaavat pelaajat Robert Häggin, Samuel Morinin sekä Travis Sanheimin muodossa ja monien mielestä heistä etenkin Sanheim ja Hägg ovat jo NHL-valmiita.
Samalla tavalla Hextallilla on käsissään Mark Streitin ja Michael Del Zotton kaltaiset kokeneemmat puolustajat, jotka ovat joka tapauksessa vapaita agentteja ensi kesänä, eikä Flyers suurella todennäköisyydellä ole tarjoamassa kummallekaan jatkoa. Heidät siis kannattaisi eittämättä raivata niin sanotusti tieltä pois.
ESPN:n toimittaja Craig Custance kertookin kaksikon nousseen siirtospekulaatioihin mukaan ja heistä etenkin Streitilla, joka pystyy tekemään isoja asioita minkä tahansa joukkueen ylivoima- sekä suunnanmuutospeliin, vaihtoarvo on kohtuullisen korkealla.
Custance muistuttaakin, että viime keväänä John-Michael Lilesin kaltainen nimi toi Carolina Hurricanesille kolmannen ja viidennen kierroksen varausvuorot, joten Streitista olisi vähintään irroitettavissa jotain saman suuntaista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!