Pelaaja uhmasi kuolemaa, jalka jouduttiin amputoimaan – ”Onneksi en ole mullan alla”
Elettiin viime vuoden marraskuuta. Alkamaisillaan oli AHL-ottelu Tucson Roadrunnersin ja Manitoba Moosen välillä. Edellä mainitussa joukkueessa piti kiekkoilla myös seuran kapteeni, Craig Cunningham, mutta kukaan ei vielä tässä vaiheessa osannut aavistaa, että kyseinen ilta tulisi mullistamaan miehen koko elämän.
Cunnigham nimittäin luuhistui juuri ennen ottelun alkamista jään pintaan. Kukaan ei vielä tässä vaiheessa tiennyt, mitä tuleman pitää, mutta viranomaiset katsoivat parhaaksi siirtää ottelun hamaan tulevaisuuteen.
Cunninghamia elvytettiin ensiksi paikan päällä, mistä hänet siirrettiin ambulanssilla paikalliseen sairaalaan. Tämän jälkeen kukaan ei oikein tiennyt, mikä Cunninghamilla on, tai että tuleeko mies enää kuntoon.
No, nyt tiedetään, mutta lopulta elämä voitti: Cunnighamin sydän nimittäin pysähtyi juuri ennen ottelun alkua, ja hänet pidettiin elossa seuraavat 83 minuuttia puhtaasti ensiavun voimalla. Nämä ongelmat selätettiin, mutta sitten kuvaan astuivat uudet.
”Arvostan elämää todella”
Noin kuukausi kohtalokkaan illan jälkeen Cunningham sai kuulla huonoja uutisia. Lääkärit olivat nimittäin vahvasti sitä mieltä, että miehen vasemmasta jalasta pitäisi amputoida osa. Cunningham oli keskellä parantumisprosessia, jota kuitenkin haittasi suuresti hänen saamansa tulehdus.
Ja juuri tästä syystä lääkärit olivat vahvasti tätä mieltä. Cunningham menettikin lopulta osan vasemmasta jalastaan, joten lienee sanomattakin selvää, että hän ei tule enää kaukaloihin palaamaan. Se ei kuitenkaan ole mitään sen rinnalla, että mies saa jatkaa käytännössä normaalia elämäänsä. Tai ylipäätänsä elämistä.
– Jokainen kerta kun ajattelen, että en voi enää pelata, palaan samalla siihen ajatukseen, että onneksi en ole mullan alla. Jos minun piti uhrata jääkiekon pelaaminen pysyäkseni elossa – mikä on toki vaikea pala niellä, sillä se on ollut koko elämäni nelivuotiaasta lähtien – menin suosiolla elämässäni eteenpäin, Cunningham kertoi maanantaina ESPN:lle.
– Arvostan elämää todella. Ennen tuollaisia hetkiä sitä ei edes tajua, miten arvokas se todella on. Helvetti sentään, kaikki voidaan viedä sinulta hetkessä pois.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä jatkaa uraansa KHL:ssä
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Peter Forsberg lataa: Tässä Ruotsin suurin heikkous 4 Nations -turnauksessa – antoi arvionsa myös Leijonista
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”
- Patrik Laine tulitti hattutempun – latasi yllättävän kommentin