Harva tuskin uskoi ennen kauden alkua, että Columbus Blue Jacketsin käskijä John Tortorella voisi kamppailla vuoden valmentajan tittelistä. Mistä Blue Jackets sai idean palkata Tortorellan peräsimeensä?

Yhdysvaltalainen oli ennen nykyistä pestiään edellisen kerran valmentanut kaudella 2013-14 toimiessaan Vancouver Canucksin peräsimessä. Kun Tortorellan Canuks-pesti päättyi kohujen saattelemana heti ensimmäiseen kauteen, ei moni povannut luotsille uutta näyttöpaikkaa ainakaan ihan pian.

Näyttöpaikka kuitenkin avautui viime kaudella, kun Tortorella astui kehiin erotetun Todd Richardsin tilalle. Ensimmäinen kausi ei vielä lupaillut kuuta taivaalta, mutta kuluvalla kaudella on alkanut tapahtua.

Blue Jackets on menestynyt. Ja tätä menoa pudotuspelit kutsuvat.

”Mitään negatiivista ei tullut esiin”

John Davidson, joka tuntee Tortorellan jo 20 vuoden takaa New York Rangersista, halusi antaa luotsille uuden mahdollisuuden. Davidson oli se, joka näki voittajan, tunnetta ja näyttöhaluja puhkuvan miehen Tortorellassa.

Tiedä mikä Columbuksen suomalais-GM:n Jarmo Kekäläisen rooli pestauksessa oli, mutta Davidson vaikuttaisi Tortorellan ”keksineen”. Toisaalta seuran sisällä ehdokkaat punnittiin tarkkaan yhdessä.

– Teimme perusteellisen tutkimuksen ja juttelimme erittäin hyville pelaajille sekä ihmisille, joita hän oli valmentanut. Mitään negatiivista ei tullut esiin, Blue Jacketsin presidenttinä toimiva Davidson kertaili The Globe and Mailin haastattelussa päätöksen taustoja.

– Tiesin miehen, joka on erilainen kuin yleinen käsitys hänestä.

Harva uskoi World Cupin jälkeen

Blue Jacketsin puolustaja Jack Johnson kiittelee valmentajaansa vuolaasti. Luotsin suurin uusi anti on kenties ollut henkinen: Johnsonin mukaan joukkue nykyisin enemmänkin ”odottaa kuin toivoo voittavansa”.

Voittaminen ei ole Tortorellalle vierasta, sillä hän voitti Stanley Cupin Tampa Bay Lightningin valmentajana vuonna 2004. Tuolloin Tortorella voitti myös Jack Adams -palkinnon.

Ja tällä kaudella Tortorella saattaa kuka ties taas olla se NHL-valmentaja, jolla on kaikista suurin vaikutus joukkueensa menestykseen. Tähän varmasti harva uskoi USA:n mahalaskun jälkeen World Cupissa.

– Siihen mitä teet sisältyy aina riski, Davidson muisteli valintahetkeä.

– Kun olimme St.Louisissa Doug Armstrong todella puski Ken Hitchcockin puolesta. Hän on tehnyt loistotyötä siellä, mutta siinä oli riski. Annan Dougille tunnustuksen tästä, Davidson vertaili.

Hitchcock muuten voitti nimityksensä jälkeen toisella kaudellaan Jack Adams -palkinnon.