Mielipide: Detroit Red Wings ja hyökkäämisen vaikeus

Jo ennen kauden alkua oli tiedossa, että Red Wingsin 25 vuoden mittaisen playoffputken katkeaminen saattaa olla tosiasia tällä kaudella. Kun runkosarjaa on vajaa neljännes takana, on joukkue pelaamisellaan vahvistanut edellä mainittua uhkakuvaa, vaikka mikään ei tietenkään ole tässä vaiheessa varmaa.

Red Wings hankki kesällä Thomas Vanekin, Frans Nielsenin sekä Steve Ottin vahvistamaan kokoonpanoa, joka kaudella 2015-16 kärsi maalinteko-ongelmista.

Kauden alkuun punasiivet hävisivät kaksi ottelua, jota seurasi kuuden ottelun voittoputki. Voittoputki katkesi samantien seuraavassa ottelussa sen jälkeen kun Vanek loukkaantui ja joukkueen ottelutilasto onkin murheellinen 2-6-1 tuon kyseisen loukkaantumisen jälkeen. Vanek ei saa olla yksittäinen sateentekijä joukkueessa vaan muiden pelaajien on nostettava tasoaan.

Tähtien puute

Nykyisessä Red Wings -hyökkäyksessä ei ole yhtäkään tähtiluokan pelaajaa, yksi entinen sentään löytyy, vaikka jalka painaakin jo.

Henrik Zetterbergin väistämätön ikääntyminen ja Pavel Datsyukin lähtö KHL:ään jättivät kertaheitolla kunnon tyhjiön joukkueen sentteriosastolle. Dylan Larkinilla kausi on alkanut ehkäpä odotetun hankalasti ja Nielsen ei ole ennen ykkössentterinä pelannut eikä myöskään täysin täytä hänen harteilleen kasattua vastuuta.

Muista senttereistä ei koskaan ykkössentteriä olla kaavailtukaan ja he suoriutuvat jotakuinkin odotetunlaisesti omilla tonteillaan. Riley Sheahanin suorittaminen on toki alle odotetun.

Mutta, hyökkäyksen ongelmat jatkuvat myös senttereiden laidoilla. Tomas Tatar vaeltaa täysin yössä, kymmenistä maalipaikoista huolimatta slovakki on saanut sisään ainoastaan kaksi kiekkoa laukaisuprosentin ollessa 4,9. Myöskään Gustav Nyquist ei ole vakuuttavimmillaan vaikka onkin Vanekin jälkeen paras laituri alkukaudesta. ’

Justin Abdelkader ei pelaa lähelläkään hänen 5,5 miljoonan dollarin kausipalkkansa edellyttämää tasoa, välillä mies tappaa luovuudeen muun ketjun pelaamisesta missä ketjussa hän ikinä pelaakaan ellei tehtävänä ole lyödä kiekkoa päätyyn. Abdelkader löi varmasti ilomielin nimensä 7 vuoden ja 30 miljoonan dollarin sopimukseen, jonka GM Ken Holland hänelle tarjosi.

Kiekkokoulua detroitilaisittain

Hollandin ja päävalmentaja Jeff Blashillin toivoisi antavan enemmän vastuuta nuorille nimille, kuten Anthony Manthalle, Tyler Bertuzzille sekä Andreas Athanasioulle (joka tosin on loukkaantuneena tällä hetkellä). Jos ei homma toimi vanhoilla luottomiehillä, kokeile uusia. Monissa muissa NHL-joukkueissa on annettu mahdollisuus nuorille, jotka ovat vastoin ennakko-odotuksia ottaneet paikkansa show’n puolella. Red Wingsin nuorten pelaajien kypsyttelymenetelmä toimii joidenkin kohdalla, toisten kohdalla se taas hyydyttää kehityksen.

Myöskään Blashillin harrastama ketjujen jatkuva vaihtelu niin kesken otteluiden kuin otteluiden välillä ei välttämättä auta asiaa. Joskus ravistelu tuottaa tulosta, kuten esimerkiksi Mike Babcockin valmentajakaudella, mutta Blashillin ketjulotto aiheuttaa sen, että kemioita ei pääse syntymään pelaajien välille. Alkukaudesta ketjut toimivat hyvin, varsinkin Nyquist-Darren Helm-Vanek, jonka menestystarina päättyi jo mainittuun Vanekin loukkaantumiseen.

Kaiken kaikkiaan Red Wingsillä on laajamittaisia ongelmia hyökkäyksensä kanssa, koska kokoonpanossa on ikään kuin kolme kentällistä kakkos/kolmosketjun miehiä sekä yksi nelosketju. Niinkuin muissakin NHL-joukkueissa, myöskään Red Wingsissä neloskentän rooli ei ole tehdä kasoittain maaleja, ja se onkin ainoa ketju, joka pääasiassa Ottin, Luke Glendeningin, ja Drew Millerin muodossa on suoritunut alkukaudesta hyvin.

Red Wingsin tasaista hyökkäyksen huonoutta kuvaa hyvin se, että vaikka joukkue on tehnyt 20. eniten maaleja liigassa (eli ei aivan pohjalla), on paras maalintekijä Larkin viidellä osumallaan. Kolmestakymmenestä NHL-joukkueesta 26 joukkueen paras maalintekijä on tehnyt enemmän maaleja kuin Detroitin paras maalintekijä.