Onko Dougie Hamilton kaupan? – useat seurat kiinnostuneita

Dougie Hamiltonin uralle mahtuu niin ykköskierroksen varaus kuin myös erimielisyyksiä hänen entisen seuransa, Boston Bruinsin, kanssa.
Kesällä 2015 nähtiin erikoinen tapahtumasarja, kun Hamiltonin ja Bruinsin välit eivät olleet parhaat mahdolliset. Osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta ja lopulta tilanne johti siihen, että Bruins kauppasi Hamiltonin Calgary Flamesin riveihin.
Vaihdossa Bruins sai kolme varausvuoroa samana päivänä pidettävään varaustilaisuuteen. Kauppa oli todella erikoinen, sillä Hamiltonille oli kaavailtu Bruinsin ykköspuolustajan tonttia.
Hamilton herättänyt kiinnostusta
Hockey Night in Canada -ohjelmassa toimittaja Nick Kypreos raportoi, että Hamiltonista olisi kiinnostunut ainakin Arizona Coyotes ja Pittsburgh Penguins. Hockeybuzz.comin mukaan myös Montreal Canadiensin on huhuiltu olevan kiinnostunut 23-vuotiaasta kanadalaisesta.
Hamiltonin kaltaiselle isokokoiselle ja oikealta ampuvalle puolustajalle luulisi olevan kysyntää NHL:ssä. Kauppahuhut nostavat silti esille kysymyksen siitä, millä tasolla Hamilton suorittaa illasta toiseen. Hänet kuitenkin hankittiin Flamesiin johtavaksi puolustajaksi, joten tuntuisi oudolta, että Flames olisi valmis päästämään hänet nyt toisen seuran riveihin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- New Jersey Devilsille surkeita uutisia Jack Hughesista
- Utah lätkäisi tähtipelaajalleen lähes 24 miljoonan dollarin jatkosopimuksen
- Alisuorittanut pistenikkari kaupattiin NHL:ssä – lähteekö ura lentoon Nashvillessa?
- Tampa Bay Lightning rysäytti jättikaupan – kaksi nimimiestä haaviin!
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- NHL-kovanaama löi hurjalla tavalla rahoiksi – 18 miljoonaa dollaria kouraan!
- Asiantuntija: Tässä asiassa Connor Hellebuyck on Juuse Sarosta parempi maalivahti – ”Iso ero siinä”
- Montreal kiinnitti Jake Evansin pitkällä diilillä – ex-pelaaja heitti piikin Mikko Rantaselle
- Oho! Tampa Bay heitti yli 800 NHL-ottelun veteraanin siirtolistalle
- NHL:ssä jysähti kolmen seuran vaihtokauppa – Edmontonille järkälemäiset vahvistukset!
- Carolina voi tehdä Mikko Rantasen suhteen yllätysliikkeen, joka muuttaisi kaiken
- Jesse Puljujärvi rustasi NHL-sopimuksen!
- Siirtomarkkinat – LIVE-seuranta
- Florida leipoi vaihtokaupan – kovapalkkainen NHL-konkari haaviin!
- Oho! Tampa Bay heitti yli 800 NHL-ottelun veteraanin siirtolistalle
- Päävalmentajalta yllättävää kritiikkiä hirmuvireiselle Roope Hintzille: ”Toivon Roopen parantavan”
- The Athletic: Nämä suomalaiset voivat vaihtaa joukkuetta siirtorajalla
- Montreal kiinnitti Jake Evansin pitkällä diilillä – ex-pelaaja heitti piikin Mikko Rantaselle
- Jarmo Kekäläinen sai töitä!