Marek Svatos on poissa – ex-NHL-peluri menehtyi 34 vuoden iässä
Pelaajaurallaan 344 NHL:n runkosarjaottelua ja niissä 172 tehopistettä iskenyt Marek Svatos menehtyi varhain lauantaiaamuna paikallista aikaa.
Svatosin kuolemasta raportoi ensimmäisenä slovakialainen journalisti ja kirjailija David Puchovsky, joka toimii myös Colorado Avalanchen eurooppalaisen faniryhmän Eurolanchen presidenttinä.
Svatos asui Lone Treessä, Coloradossa, yhdessä vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Lone Treen poliisi saapui perjantain ja lauantain taitteessa, puolen yön aikaan, kun perheenjäsen oli soittanut hätänumeroon, paikallinen poliisi kertoi The Denver Postille.
Hänen kuolinsyystään ei ole toistaiseksi sen tarkempaa tietoa.
Pelaajaura päättyi muutama vuosi sitten
Svatos varattiin NHL:ään vuonna 2001, seitsemännellä kierroksella, Colorado Avalanchen toimesta. Hän edusti Avalanche-organisaatiota kauden 2004-2010 ja kaudella 2010-11 hän pelasi sekä NHL:ssä (Nashville Predators ja Ottawa Senators) että KHL:ssä.
Kaudella 2011-12 hän ei pelannut laisinkaan, mutta kauden 2012-13 hän vietti KHL:ssä Slovan Bratislavan riveissä ja seuraavan kauden kotimaansa pääsarjassa, ja kotikaupungissaan, Kosicessa.
Nykyisin Avalanchen GM:nä toimiva Joe Sakic oli Svatosin joukkuekaveri vuosien 2004-09 ajan ja hän joutuikin julkaisemaan seuran surumielisen tiedotteen.
– Koko Avalanche-organisaatio on erittäin surullinen kuultuaan uutisen. Marek oli uskomattoman hieno persoona, lahjakas jääkiekkoilija ja erinomainen joukkukaveri, Sakic kertoo seuran virallisessa tiedotteessa.
– Kaikki ajatuksemme, rukouksemme ja syvimmät osanottomme menevät hänen vaimolleen, lapsilleen ja koko perheelle.
Parhaimmillaan yli 30 maalin pelaaja
Svatos pelasi ensimmäiset NHL-ottelunsa kaudella 2003-04, ja työsulkukausi 2004-05 meni AHL:ssä kiekkoillessa, mutta todellinen läpimurto nähtiin kaudella 2005-06. Tuolloin slovakialaislaituri iski 32 runkosarjamaalia ja yhteensä 50 tehopistettä.
Hän kuitenkin loukkaantui kesken kauden ja joutui jättämään väliin kauden viimeisen kuukauden. Seuraavalla kaudella hän ylsi vielä 26 runkosarjamaaliin, mutta hiljalleen tahti hiipui ja lopulta hän koitti vielä siipiään Nashville Predatorsin ja Ottawa Senatorsin väreissä.
Lopulta Svatos palasi pelaamaan takaisin Slovakiaan ja peliuransa päätettyään, vain 32-vuotiaana, hän palasi takaisin asumaan Denveriin. Hän oli tavannut vaimonsa Coloradossa pelatessaan ja perhe päätti asettua kaupunkiin lopullisesti.
NHL-uransa aikana Svatos nähtiin myös 14 pudotuspeliottelussa, tehoin 2+5. Lisäksi hän edusti Slovakian maajoukkuetta vuoden 2006 olympialaisissa sekä kevään 2010 MM-kisoissa.
Pohjois-Amerikkaan hän päätyi pelaamaan jo kaudeksi 2000-01, kun hän teki sopimuksen juniorisarja WHL:ään.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- NY Rangersin jatkamassa pelaajamyyntejään – Toimittaja: Tässä seuraava lähtijä
- Huippuvahvistus vapaana! 1000 NHL-ottelun veteraani siirtymässä Eurooppaan
- Miro Heiskanen joutui Matt Rempen sikailun uhriksi – Roope Hintz riensi kostamaan
- Patrik Laine osui taas hurjalla laukauksella – vastaavaa nähty viimeksi vuonna 1995
- NHL-debyytti tulossa? Colorado kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Yli 500 NHL-ottelun hyökkääjä jatkaa uraansa KHL:ssä
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Montreal rysäytti yllättävän vaihtokaupan – Patrik Laineelle kokenut pelitoveri
- Seattle-pomo paljastaa: Tästä syystä hankki Kaapo Kakon
- Kaapo Kakon treidi raivostutti fanit – GM:lle vaaditaan potkuja: ”Huonoin kauppa ikinä”
- Toimittaja: Kaapo Kakko kiinnostaa muita NHL-seuroja – tässä uusi joukkue?
- Pittsburgh kävi vaihtokaupoilla NHL:ssä – haaviin tuttu mies!
- Nyt jysähti – Kaapo Kakko kaupattiin NHL:ssä!
- Lähtöpassit! Kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin NHL-sopimus puretaan
- Ville Hussolle tyly kohtalo NHL:ssä
- Buffalo Sabres -pelaajat siirtohuhujen keskellä – ”Useita vakavasti otettavia tarjouksia”
- Lähde: Kriisiseura Nashville Predatorsin GM Barry Trotz jysäyttämässä yllättävän peliliikkeen